"Niin, minä olen nyt täällä kaupungissa palvelemassa, ja pidin velvollisuutenani käydä tirkistämässä, oletteko saanut sijaa täällä ja hyvää hoitoa ja semmoista."
"Kyllä minä täällä hoitoa saan ja luulen, että paranenkin, sillä rohvessoori on sanonut, ett'ei rintani niin huono ole kuin sen yskään nähden luulisi."
"Olisipa hyvä, jos paraneisitten!"
"Enemmän kuin hyvä Matti-rukankin tähden. Aivanhan sekin joutuisi mieron tielle, jos minä nyt jo kuolisin."
Elsa painoi päänsä aivan lähelle sairaan kasvoja ja sanoi:
"Jumala kyllä orvoista huolen pitää, mutta teidän itse tähtenne täytyy rukoilla lisää armon aikaa, että ennätätte tehdä parannuksen." Nousten kumarruksista lisäsi hän: "Jumalan edessä ei ole mitään mieroa."
Sairas katseli pitkään Elsaa.
"Sinussa on ihmeellinen henki, kun sinä pidät semmoista huolta niinkuin minustakin, vallan oudosta ihmisestä. Ihme kuin jumalisuus kulkee perintönä vanhemmista lapsiin!"
"Jospa se kulkisikin perintönä, vaan kun tahtoo olla ihan päinvastoin", tuumi Elsa. "Koettakaa kääntyä Jesuksen puoleen ja turviin te itse, älkää muita ihmetelkö. Se kallis perintö on juuri yhtäläisesti teillekin tarjona, kuin se oli minun äidilleni ja minulle."
Toisella puolen huonetta makasi eräs vanha vaimo sairaana sängyssänsä.
Hän kuuli Elsan ja leski-Heleenan keskustelun.