"Kiitoksia! Mamseli saa taas oikein saamarin valkoisia vaatteita; sen takaan kuin kymmenestä sormestani", vastasi mummo.
Toinen matami alkoi katsoa Elsaa ällistellen ja sanoi:
"Etkös sinä ole se luutatyttö Munkkinimestä?"
"Kyllähän minä olen luutiakin tehnyt", sanoi Elsa.
"Älkää nyt hemmetissä luutatytöksi sanoko mamselin palvelusneitsyttä", sanoi ensimmäinen mummo.
"Silläpä ei ole väliä, miksi minua kutsutte. Kumminkin sanon, että huonoa oltavaa sekin olis, jos ei kukaan luutaa tekisi."
"Kas tyttöä vaan, mitä päästelee naamastaan", sanoivat kaikki ja nauroivat.
Elsa meni pois eikä enempää kuunnellut. Kotiin tultuaan hän kysyi luvan saada käydä sairaalassa katsomassa Heleena-tuttavaansa. Mamseli ei tahtonut mitenkään saada päähänsä, että kannattais käydä Kirkkonummen köyhiä katsomassa. Vihdoin hän kuitenkin myöntyi ja Elsa läksi.
Sairaalassa makasi Heleena sängyssään. Hän nukkui, vaan heräsi, kun
Elsa astui vuoteen viereen.
"Kas kun Elsakin on tullut tänne!" sanoi sairas ihmeissään.