"Siinä on myöskin ihminen; puhuu kuin puolihassu", sanoi Heleena.
"Eiköhän se puhunut niinkuin Elsan kiusaksi", tuumi vanhempi vaimo.
"Jonkinlainen herjauksen tarkoitus siinä kait oli", sanoi Heleena.
"Ei se mitään tee, hyvä vaan, että saan kuulla mimmoinen isäni oli. Äitivainaja ei niin tarkkaan tiennyt sitä kertoakaan. Tahi jos tiesikin, ei tahtonut. Se oli vaan synti, joka isässäni oli. Hoitajatar on nähnyt vaan seurauksen synnistä ja siitäkin vielä ulkopuolisen kuoren. Sellaiset näkemiset ovat vakavana ja kauhistuttavana varoituksena karttamaan synnillisiä menoja", sanoi Elsa.
Samassa kuin Elsa oli puheensa lopettanut, astui sisään Heleenan poika, pieni Matti. Hän oli vasta saanut myydyksi kaikki ne luudat, jotka he olivat tullessa hevosella tuoneet.
"Joko sinä Matti parka pääsit eroon luudistasi?" kysyi äiti.
"Viimeinkin sain kaikki myydyksi."
"Lähdetkö sinä kotiin nyt?"
"Kuinka vaan tahdotte!"
"Niin, mene vaan kotiin, äläkä nyt liiaksi vaivaa itseäsi. Osta rahoilla ruokaa ja sano naapurin emännälle, että äiti on paranemaan päin!"