"Niin Elsa sanoo, mutta sinä olet lapsi etkä vielä käsitä tään maailman menoa. Etkö sinä, kun lukevainen olet, ole veisannut virressä: 'Ystävist' älä ihastu, sillä veljein väli rikkoontuu.' Mitä siinä on sanottu veljestä, voidaan myöskin sanoa sisaresta. Se ei ihmekään ole, jos ei sisar, joka asuu kaukana Hämeessä, mitä hänen hyväkseen tekisikään, sillä tuskin hän niin varmaan tietääkään näin kurjasti asiain olevan, maalaiset kun eivät paljoakaan kirjevaihtoa käytä, vaan ennemmin menevät itse asiansa toimittamaan. Mutta veljet, se minusta on ihme ja kumma! kun he kaikki asuvat samassa pitäjässä ja tietävät hänen onnettoman tilansa ja myöskin sen, ett'ei hän itse ole syypää köyhyyteensä, vaan ainoastaan miesvainaja. Auttaisivat edes sisartaan, mutta siinäpä seisotaan, jokos auttavat? eikös auttaneetkin? Semmoisia ne ovat ihmiset; ei ne häntä edes sisarekseen tunnusta, sitä vähemmin että veisivät onnettomalle leivän pahan, ne hävyttömät. — Kohota Elsa kantta, ett'ei kuohu niin paljon vettä joutavasti hellin päälle!"
"Ai! kun ma niin uskoon kuuntelin."
"Jos minulla olis varaa, niin minä kiusallakin, ihan veljien harmiksi, laittaisin Heleenan asumaan kaupunkiin. Antaispa nähdä, eikö veljet joskus vierainakin kävis, kun hän vaan täällä alkais jotakuinkin hyvin voida. Vaan jos niin olis ja se siksi tulis että minä sattuisin siihen, niin sanoa mäläyttäisin minä päin naamaa jotta joko kelpaa nyt vierastella veljien, kun muut ihmiset, vennon vieraat, ensin auttavat pahimmasta pukamasta läpi."
"Vai mamseli on rovastin tytär."
"Niin olen, kuinka niin?"
"Oliko mamselin isä hyvä saarnamies?"
"Mitä taivaallisia sinä nyt rupeat kyselemään?"
"Muuten vaan kysyin."
"Siinä tietysti tuossa kysymyksessä on jotain alla. Siitä on varmaankin äitivainajas tai joku muu jotain puhunut."
"Ei puhunut äiti eikä kukaan muukaan, minä kysyn sitä aivan itsestäni ja perin hyvässä tarkoituksessa."