"Niin, kysyppä missä mielessä hyvänsä, kyllähän tuon uskon, että rehellinen olet. Isäni saarnaa kuuntelivat kirkon seinät mielellänsä. Nimeä kantaa sen ristimät lapset, yhdessä asuvat vihkimänsä pariskunnat, jos eivät itsestään riitele ja erkane. Haudassa makaavat ne kuolleet, jotka ukko hautaan siunasi ja haudassa hän itsekin. Mutta saarnat, ne olivat enemmin kirkon seiniä varten kai aivotutkin ja seinät sitä kuuntelikin, vaikka kyllä kirkossa väkeä oli usein tungokseenkin, mutta seiniä ne olivat ne ihmisetkin."
"Hän oli siis aivan suruton pappi."
"Niinkuin lahopuu."
"Hän oli muuten lahjakas, hyvä ulosanto."
"Niin pontevasti saarnaavat yhdet sadasta, ja ääni semmoinen, jotta kirkon seinät tärisivät."
"Hengetön saarna on kuin puukellon soitto."
"Se on tosi, mutta kaadappas sitä teetä nyt kuppiin, muuten tässä tulee meistäkin paljaita puukellon soittajia ja vielä päälliseksi sellaisia, joita kutsutaan Naakaksi. Hyvinpä rupeaa haukotuttamaan."
Elsa kaatoi teetä ja mamseli joi kolme kuppia.
"Hyvää se onkin! Nyt on sinun vuorosi!"
Elsakin joi, mutta ainoastansa kolme suuntäyttä, sitten hän kaatoi loput ämpäriin.