"He, he, he, miksikä sinä sen ämpäriin kaasit?"
"Silakkaapa tässä tuntuu mieli tekevän", sanoi Elsa tunkien kaloja suuhunsa ja seisoen kyökin kaapin edessä.
"No, kyllä tässä osaan minäkin silakan kimppuun käydä", sanoi mamseli, mennen hänkin kaapin luo.
KAHDEKSAS LUKU.
Sitä en tahdo, älkää Herran tähden!
Seuraavana päivänä tuli Munkkiniemen rouva kääsyillä ja renki toisella hevosella, jonka perässä oli kärryt ja kärryissä Elsan arkku. Elsa, nähtyänsä kyökin akkunasta, että hänen arkkunsa on rattailla, juoksi suoraa päätä pihalle ja alkoi auttaa rengin kanssa arkkua sisälle. Mamseli ei ollut huomannut kadunpuoleisesta akkunasta vierasten tuloa ja kun ei hänellä pihalle päin ollut muuta akkunaa, kuin kyökin, niin ei hän tiennyt asiasta mitään. Hän sattumalta joutui tulemaan porstuaan ja näki äkkiä edessänsä sisaren, Elsan, rengin ja arkun porstuassa.
"Mitä joukkokuntaa te olette?" kysyi mamseli.
"Kyllä sen kuulee, että vanhoja piikoja täällä asuu, kun ei tunne omaa sisartaan", sanoi rouva naurahtaen.
"Sehän on tämän maailman tapa", vastasi mamseli.
"Ei suinkaan se nyt mitenkään sovi, että maailman tapa niin tarttuu papin tyttäreen."