"Onhan täällä tätikin!"
Toinen emännistä kysyi:
"Kuinka jaksaa Priitta Stiina?"
"Kyllähän minä hyvin jaksan, mikäs minua vaivaa! Vapaa ihminen, teen työtä ja syön ruokaa Suomen pääkaupungissa."
Samassa käski mamseli vieraita sisälle.
Hyvä katajan haju tunki tulijoille vastaan, kun maalaiset vetäytyivät mamselin saliin. Munkkiniemen herra koetti kohtelijaasti tervehtiä vieraita: noita kuolleen veljiä ja heidän emäntiään, vaikka sappea pakoitti ja olisi ollut valmis heille kunnottomuudestansa oivan nuhdesaarnan pitämään. Kahvin juotua lähdettiin joukossa sairashuoneelle.
Sievästi hankittuna makasi Heleena arkussansa. Elsa ja Matti lähenivät likimmäksi arkkua, Elsa koetti ruumiin kylmää kättä ja purskahti itkemään. Tämä teki syvän vaikutuksen veljiin ja kaikkiin läsnäoleviin. Vedet vyöryivät kaikkein silmistä. Toinen veli läheni arkkua ja kosketti sisaren kättä, toinen veli poistui takaperin saattojoukon taa. Samassa joutui siihen pappikin ja arkun kansi ruuvattiin kiinni ja sitten lähdettiin.
Kaksi mustaa hevosta veti ruumisvaunua. Hiljalleen kulki hautasaatto luteerilaiselle hautausmaalle. Eräässä nurkassa sai Heleena sijansa; se ei ollut mikään loistopaikka, mutta sievä sija se oli sentään. Siihen, kolmen kyynärän syvyyteen, se kaunis Heleena nyt laskettiin. Pappi, ijältänsä nuori, mutta muutoin hyvälahjainen ja tarkka asioiden huomaaja, oli kirkkoherran apulainen. Hän oli myöskin väliaikaisena sairashuoneen saarnaajana. Hän oli ripittänyt Heleena-vainajan ja tiesi niinmuodoin suureksi osaksi hänen historiansa. Nyt hän pontevin sanoin puhui moniaita muistosanoja vainajasta, jotka muutamissa kohdissa eivät olleet aivan hauskinta laatua joillekuille asian-omaisista; sen parhain huomasi niistä ei aivan suloisista silmäyksistä, joilla he pappia tähystivät. Hautausmenojen päätyttyä sanoi mamseli hiljaa Elsalle:
"Jos Jumalan sana milloin ei rakkautta rakenna, vaikuttaa se kiukkua kuitenkin!"
Hyvässä järjestyksessä saavuttiin sitten hautajaistaloon, jossa alettiin kaikkea tyhjentää mitä sisälle pantu oli. Maisteltiin viiniäkin ja tuntuihan se pian kulmissa; se samalla antoi rikkaille isännille rohkeutta aloittaa puhetta: