"Herra siunaa, kun tuo tyttö osaa niin tyytyväisesti puhua kaikesta, niin kuin köyhyyskin olisi vaan ilman-aikainen turhanpäiväinen asia, — vaikka se on suuri vitsaus ja Jumalan ankara rangaistus."
"Ai, ai, mummo! Ei se ole rangaistus eikä mikään vitsaus, se on pelkkä
Jumalan rakkaus: sillä Jumala on rakkaus."
Mummo painoi päänsä höyryyn ja pesi voimansa takaa; väliin jupisi hän sanoja:
"Jumala on rakkaus!"
YHDESTOISTA LUKU.
Eihän se nimeä maininnut.
Pyykkipäivinä oli mamselilla paljon puuhaa, kun Elsa oli pesotuvassa. Hänen täytyi keittää ja varustaa ruoka oikeaan aikaan pesijöille ja muutoinkin pitää taloudesta huolta. Kun vielä sattui samaan aikaan tuo Heleenan kuoleminen, niin täytyi juosta myöskin lasareetissa. Keskiviikkona hankitsi mamseli Heleenan siihen ruumisarkkuun, jonka Munkkiniemen herra oli ostanut ja lasareettiin lähettänyt. Keskiviikkona saivat pesijätkin pyykin pestyksi ja vaatteet kuivamaan. Pyykin pestyä rupesi pesumatami, vaikka olikin hyvin väsynyt, puuhaamaan hautajaisia. Hautajaisia piti mamselin luona pidettämän ja oli vähän ruokaakin varustettava, koska odotettiin vieraita Kirkkonummelta asti. Mummo näytti parastaan ruoan ostamisessa omalla rahallaan, koska Heleena, niinkun hän sanoi, oli hänelle sisaren tytär.
Tuorstaina oli mamselin asunto juhla-asussa ja katajanhavuja ripoitettu permannolle. Mummo, joka tiesi kaupungin läpeensä, oli hankkinut ja kutsunut kantajat. Täsmälleen jälkeen puolisen tuli kaksi maalaishevosta pihaan; hevosilla oli kuormana juhlapukuun puetuita ihmisiä ja tavaraa. Kärryistä laskeutui mies elähtänyt kumpasestakin; samoin kaksi tanakkaa emäntää. Olipa kärryillä pieni Mattikin, vaan hän oli saanut ihka uuden puvun. Maalaisilla oli ruokatavaroita kärryissä runsaassa määrin, lihaa, voita, leipää, maitoa, juustoa ja siankinkkua. Kyökin pöytä tuli aivan lastiinsa noiden maalaistavarain paljoudesta.
Paraiksi olivat nämät maalaiset ennättäneet itsensä mamselille esittää, kun jo pihaan ajoi Munkkiniemen herrakin rouvineen. Kohta heidän jäljissään tuli kuusi siistiin merimiehenpukuun puettua miestä; he olivat nuot matamin kutsumat kantajat.
Vieraiden tullessa oli matami kaupungilla jotakin vielä puuhaamassa. Kun hän ostoksineen tuli portista sisään, näki hän maalaiskärryt ja hevoset ja katseli avossa suin niitä. Kohta kuin mummo astui kyökin ovesta sisään, venyi maalaisten naama pitkäksi, ja hyvin alakuloisina tervehtivät he mummoa, sanoen muudan joukosta: