"Ja minä luulin seitsenvuotiseksi, kun olet niin hirveän pieni."
Poika ei nähtävästi hyväksynyt, että häntä tuttu niin pienenä piti, koetti siis nousta oikein seisomaan ja venyttää itseänsä pitkäksi, vaan pienenähän pieni pysyi.
"Sinä taidat olla jo kahdeksantoista, kun olet niin iso ja pulskan näköinen", tuumi poika.
"Sinä lasket nyt leikkiä poika, minä olen, en kahdeksantoista vaan kahdentoista."
Siinä sitten alkoivat molemmat astumaan kaupunkiin päin. Tuli mökki tien vierellä; mökin pihaan poikkesi Elsa ja poika seurasi perässä. Mökin omistaja, eräs vanha mummo, oli Elsalle vanhuudesta tunnettu, sillä siinä oli hän äitineen monta kertaa käynyt levähtämässä ja evästään syömässä.
Mummon silmät kävivät suuriksi kun Elsa tuli ilman äitiä ainoastaan pienen pojan seuraamana.
"Saisinko jättää tänne eväsnyyttini? En jaksaisi kantaa sitä muun raskaan kantamuksen mukana kaupunkiin."
"Jätä vaan, lapsi", sanoi mummo.
Kun Elsa pääsi eväsnyytistänsä, otti hän puolet pojan luudista selkäänsä, kantaen koria käsivarrellaan. Nyt joutui matka oikein vikkelästi ja tuothätää olivat he kaupungissa. Kun pääsivät tullista sisälle, ajoi kaksi herrasmiestä kääsyissä tullille. Toinen vanhempi, paksu herra, aukasi kukkaronsa ja heitti pienen hopearahan lasten eteen tielle.
"NO, sinun eteesi se putosi ja sinulle hän sen heittikin", sanoi Elsa pojalle,