NELJÄSTOISTA LUKU.
Ja he menivät kukin omaa tietänsä.
Isakki-maisteri oli tuohon isänsä kauppaan hyvin tyytyväinen. Rovasti meni asiat toimitettuaan kotiinsa. Häiden pito jätettiin kevään valoisaan aikaan.
Niinkuin oli luonnollista, antoi mamseli tiedon kihlauksestansa Munkkiniemeen, vaikka itse kihlaus tapahtuikin äkkiä ja ilman heidän läsnäoloansa. Tästä nousi touhu Munkkiniemessä. Rouva suuttui niin, että lähti paikalla kaupunkiin sisartansa nuhtelemaan, sillä mitä enään hullumpaa asiaa taisi maailmassa olla, kuin sisar, joka oli luvannut aina naimatonna pysyä, nyt äkkiä kuin tuulesta lähtee ruustinnaksi ja veisi sinne mennessään kapineensa, tavaransa ja pankissa olevat rahat. Tästä olisi hän valittanut miehellensäkin, jos ei se olisi samaan aikaan sattunut olemaan pitkässä reisussa ulkomailla. Ja niin saapui rouva mamselin asuntoon pilvisenä tammikuun päivänä.
Kun rouva tuli mamselin asuntoon, oli mamseli kyökissä ja sinne tuli rouvakin.
"Mitä minä olen nyt saanut kuulla, että sinä menet naimisiin ja pääset ruustinnaksi? Onnea vaan! Mutta olisit tuota voinut päästä maailman läpi ilmankin, kun kerran alotit. Mitä niitä turhia puheita pidät ja puhut minun lapsistani ja lupaat niille, kun et niille kumminkaan anna."
"Älä nyt pauhaa, hyvä ihminen, minun asianihan se on. Etkähän sinä ole minkään puutteessa eikä sinun lapsesi; ei se ole kuin joutavaa ahneutta", vastasi mamseli.
"Kuules, tuleppas tänne!" sanoi mamseli.
"Minne?" kysyi rouva.
"Tänne porstuaan!" ja niin he menivät molemmat porstuaan.