Isän, äidin rakkaus
Tahi tuttavitten
Onpi lapsen holhomus:
Lapsi säilyy sitten;
Mutta muutoin kuolemaan
Raukka nääntyy aivan —
Sinä samoin surkeaan
Turmeluksen vaivaan.
Mutta sua armahti
Taivaallinen Isä,
Puolehes^ katsahti,
Antoi armon nisää,
Verellä sun virutti, (Es. 5: 26. 1 Joh. 1: 7)
Vaattehella peitti, (Hes. 16: 4-14. Luukk. 15: 22)
Armostaan sun uudisti,
Syntis kauas heitti. (Jes. 1: 18)
Täss' ei oma ansio
Millään lailla auta:
Synnin palkka tuomio,
Syvä kuolon hauta. (Room. 6: 23)
Mitä lapa myös ansaitsee,
Kehdossa kun makaa?
Millä hän sen palkitsee,
Joka hyvää jakaa?
Laps on vielä voimaton:
Itseään ei nosta.
On myös sangen saamaton:
Tarpeitaan ei osta.
Vallan rakkaudesta
Hän ne kaikki saapi.
Samoin sielu armosta
Armon omistaapi. (Joh. 1: 16)
Omasta ei voimastaan
Koskaan käänny ketään.
Jumala vain armostaan
Parannukseen vetää. (Joh. 6: 44)
Uskon voiman Jesus suo
Niille, jotka pyytää —
Raadollisille, kun nuo
Tuntee monta syytä.
Lapsist' ensin oppios
Nöyryyttä siis tätä:
Armo usko! Ansios,
Koko itses jätä! (2 Tim. 1: 9. Es. 2: 9)
Isä meill' on taivaassa
Rakkauden lähde;
Hän voi auttaa vaivassa
Poikans ansion tähden. —
* * *
Toinen armas opetus
Nöyryyteen on sitten
Lasten nöyrä anomus
Luona vanhemmitten,
Kun he pyytää, valittaa,
Asiansa laatii
Ynnä tinkimättä saa,
Mitä tarvis vaatii.
Laps on yksinkertainen
Tässä nöyryydessään,
Löytää aina vertaisen
Vaikka köyhyydessään,
Korota ei itseään
Yli vertaistensa,
Pitää nöyrän tavan tään
Iloks omaistensa.
Lapsi uskoo kaiken sen,
Mitä vanhin sanoo,
Ilmoittaa myös tarpehen,
Mistä syystä anoo,
Nälän, janon tunnustaa,
Kuumat, kylmyydetkin, —
Silloin ruokaa, juomaa saa
Varjon, vaattehetkin.