Viha vienyt meitä ei kamppailuun, vei lempemme leikkihin surman. Me päätimme miekalla juurittaa pois heimosta harmaan turman. Kuin jääkärit tyyninä työssämme me seisomme kuolohon mennen, kuin tyynenä seisonut Suomen mies tuhat vuotta on meitä ennen.
Viha vienyt meitä ei kamppailuun, vei entismuistojen mahti! Vei nuijamiehet ja Vänrikki Stool, ja jääkärimarssin tahti! Ei pojat sankarikansan voi, kuin koirat kahleita nuolla, he tahtovat sortajan syöstä pois, tai kunnian kentällä kuolla!
RAKUUNAN ILTALAULU.
(Sävel: Tuli tuulan…)
Hepo hurja ja hummeri mies!
Emo armahin jäi, kotilies.
Isänmaa nyt murheista nostetahan,
satavuotiset vainot ne kostetahan.
Isän pirttiä ryssät kun ryösti.
Hepo hurja ja hummeri mies!
Sota hälle ol ihana ies!
Kuin viikate vihollista kalpansa kaas.
Levon leirille tultua hänpä jo taas
Kylän raitilla nauratti neittä.
Hepo hurja ja hummeri mies!
Tytöt kaunihit kaikki sen ties:
soma soudella polvella on rakuunain,
sata suukkosta saa sekä hymyä vain,
sitte tuulena, tuiskuna lentää.
Hepo hurja ja hummeri mies!
Kilis kannukset, sapeli soi,
tömisytteli ratsut ja vaahtosi suut,
kylät, kirkot ne kilvassa jäivät ja puut.
Metsän immet ne oksilla itki.
Hepo hurja ja hummeri mies!
Tuhat muistoa matkalta jäi.
Tytöt kaikki ne nyyhkien painoi pään: —
Konsa kotkani taas sinut nään, sinut nään,
minä vuottelen vuosia kyllä. —
Hepo hurja ja hummeri mies!
Tuli tuulena, myrskynä lens. —
Ei viihtynyt vierellä armahankaan,
yli kaiken ol' rakkaus syntymämaan.
Emo kaipasi kaivotiellä. —