Toisinaan hän herätessään löysi
kirkkaan kyyneleen silmäsopesta.
Mitä on huomenna?
Mitä ylihuomenna?
Mitä kesällä?
Hän unohtui iltaisin pitkiksi ajoiksi ikkunaan. —
Kaikki nukkui.
Puut ja pellot.
Koko kylä uneksi.
Siihen hän unohtui.
Yön himmeä valo leikki hiuksilla ja ajatus hiipi
kauas, kauas sanattomassa yössä.
OVEN TAKANA.
Muistan kuinka ennen mulle iloisesti uksi aukes, kuinka hymys herkkä varsi, kuinka kuulsi kaunis kaula, kuinka helläks luonto laukes.
Nyt ei uksi ulvahtanut.
Sisästä ei kuulu kapse.
Kello käy vain verkallehen,
takoo niin kuin oma sydän,
kuuluu rikkorattaan rapse.
Astuu hämy silmäin eteen, syytös sydänoven pieleen: Suolta nousee harmaa sumu vilun kanssa verkallensa, niinkuin murhe miehen mieleen.
LEMMEN-NOSTO.
Laulele lintuna likkalapsi!
Naapurin Ormo jo aikoo…
Sitäpä juuri, siksipä juuri
Kuppari-Kaisakin taikoo.
Liikehdi keijuna ketteräkenkä,
kuiskuta illan kuulle,
kohta se Ormo jo omansa ottaa,
ja suukkoja sataa suulle.
Heilahda heilana herranterttu,
sokeritoppanen teijaa!
Kohta ne kihlat rinnalla helkkyy,
kaulalla silkki leijaa!