Koska taru oli saanut alkunsa ja oliko sillä vähintäkään tositapahtumaa pohjana, siitä ei varmuudella kukaan mitään tietänyt. Polvesta polveen se oli kulkenut perintönä ja — oli kuinka oli — jo monta kertaa oli sen houkuttelemina ollut Haukkavuorella aarteen etsijöitä. Satuna sitä useimmat kuitenkin pitivät, mutta semmoisenakin oli sillä viehätysvoimansa, ja talvisin takkavalkean ääressä tahi kesäisin, vienon iltahämyn kattaissa maata, vanhemmat usein kertoivat lapsilleen salaperäisestä, Haukkavuorelle kätketystä arkusta ja siinä olevista suurista aarteista.
Niin oli minullekin tehty, ja usein sen johdosta — isäni oli talokkaana Louhijärven kirkonkylässä, ja sijaitsi kotini ihan kirkon likellä — menin tupamme ikkunaan ja katselin sieltä, ajatuksiini vaipuneena, kaukana idässä siintävää koreata Haukkavuorta. Kummallinen oli vuori todellakin, kun se semmoisen tarinan oli saattanut loihtia kansan suuhun. Lapsen mielikuvituksessani se esiintyi mahtavana, pilviä tavoittelevana jättiläisenä. Humisten sen ikivanhat hongat puhuivat hämärästä satujen ajasta, olemattomista aarteista ja veden vellovan valtaan kadonneista merirosvoista. Merirosvoiksi, näet, isäni oli selittänyt minulle tarinassa mainitut outokieliset.
Noin kolme penikulmaa oli kirkolta Haukkavuorelle, mutta niin korkeana se kohosi yli muun maiseman, että sittenkin saatoin sen rajapiirteet aivan selvästi eroittaa. Aivan aiheettomasti en siis sitä jättiläiseksi ajatellut ja mielelläni olisin käynyt vuorella. Sen huipulta näkisin kirkot ja paljon kaunista luontoa, josta minulla nyt ei ollut aavistustakaan, mutta — vaikka jo olin neljännellätoista — syystä tai toisesta ei isä ollut minua vielä Haukkavuorelle laskenut. Pääsisinköhän sinne edes tänäkään kesänä? Kysyin isältä. "Jos nyt keräilet ahkerasti kasveja", hän sanoi — olin lyseon kolmannella luokalla ja minun oli kesän kuluessa koottava viisikymmentä kasvia — "niin lähdemme sinne kaikin heinätyön loputtua. Siihen menee luultavasti vielä noin pari viikkoa".
— Mitä, isäkin tulee mukaan, huudahdin iloisena.
— Tulen.
— Ja silloin isä näyttää kirkot?
— Näytän.
— Sekä paikan, minne laivan kerrotaan laskeneen?
— Teen senkin.
Olin tyytyväinen. Vihdoinkin tulisin siis Haukkavuorelle pääsemään.