"Päivällinen lienee tänään kertomuksen kautta vähän viivähtänyt", sanoi emäntä. "Tavallisesti syömme noin kahdentoista aikaan."
Isä otti taskustaan ison, amerikkalaisen hopeakellonsa. Se oli kaksi.
Kiitimme isäntäväkeä ja aloimme tehdä lähtöä, mutta Pekka esteli.
"Ette mitenkään saa mennä", hän nimesi, "ruoka on pian valmis."
Jäimme siis vielä aterioimaan, ja tuossa tuokiossa olikin tuvan pöytä jo päivälliskunnossa. Valkea liinanen oli levitetty sille, ja tälle oli asetettu silakkavati, leipälautanen ja suuri haarikka kaljaa. Pöydällä oli sitäpaitsi aamullisia perunoita, jotka Liisa hopulla oli lämmittänyt, kolme neljä lautasta ja yhteisesti käytettäväksemme pari veistä ja haarukkaa.
Pekka luki ruokarukouksen, ja sitten ryhdyimme puolisille. Äiti syötti sylissään Annaa, Ennu ja minä saimme hoitaa itsemme.
Joutuisasti vähän haukattuamme olimme vihdoinkin valmiit lähtemään
Haukkavuorelle.
Pekka olisi itse mielellänsä tullut oppaaksemme, mutta ei arvellut jaksavansa.
Liisa lupautui tällöin opastajaksemme.
Kiireesti hän sitoi liinaisen huivin päähänsä ja astui seurassamme ulos.