— Mitä puhutte?
— Mieleeni johtuivat vaan sanat, jotka luin eräästä hänen kirjoittamastaan paperilapusta.
— Asun siellä, missä vesi juoksee ja virrat vuotavat?
— Aivan niin.
— Ja niitten perustuksella te lausutte arvelunne?
— Sen teen. Tosin meillä ei ole mitään varmuutta asiassa, mutta sittenkään en saata olla ajattelematta luolassa olevaa virtaa. Se sopii kuvaukseen, sillä monikolliseen muotoon, jota hän on lauseessa käyttänyt, ei mielestäni tarvitse ehdottomasti kiinnittää mitään erikoisempaa huomiota. Se voi olla samalla tapaa käytetty kuin puheessa toisinansa kuulee: Olen nähnyt Ilmajoet, Kurikat, Lapuat.
— Luulen ymmärtäväni selityksenne, mutta siten olisi Kuoleman Koira ehdoin tahdoin ilmoittanut piilopaikkansa.
— Ehkä hän on tehnyt sen tarkoituksella tahi myös pitää hän suojapaikkaansa niin turvallisena, että hän mitenkään ei luule meidän sinne löytävän. Luonnollisesti voisimme yrittää virran ylitse, mutta se on siksi hankala ja vaarallinen tie, että tuskin kukaan haluaisi ainakaan toistamiseen semmoiseen uhkarohkeaan tekoon ruveta.
— Joten siis ei olisi jälellä muu kuin etsiä luolaan vievä toinen aukko.
— Mikä hänen luulonsa mukaan on mahdotonta.