— Olisiko hän niin rohkea?
En ehtinyt vastaamaan. Taitavalla kädellä heitetty kivi vieri jalkoihini. Kumarruin sitä katsomaan, mutta siinä ei ollut mitään. Samalla kajahti metsästä kolkko nauru ja uhmaileva ääni huusi: "Virta on syvä ja pääsy sieltä on vaikea. Toistako tietä etsit? Turhaa on työsi."
"Turhaa", huusin vastaukseksi raivostuneena. "On ennenkin kettuja ajettu luolista."
Nauru muuttui purevan pilkalliseksi, eteni hiukan ja lakkasi vähitellen.
Lyyli oli vapisten tarttunut käsivarteeni. "Hänkö siellä on?"
— Hän.
— Miksi hän niin kammottavasti nauraa? Minua peloittaa. Lähdetään pois!
— Olkaa huoleti, ei hän teille pahaa tee. Suojelen teitä.
Astuimme alas Hatulta ja aloimme kulkea alaspäin vuorta. Lyyli käveli koko ajan rinnallani. Hän näytti pelkäävän. Tarjosin hänelle käsivarteni. Punastuen hän kiitti, mutta ei tarttunut siihen.