— Ne ovat siis puolikasvuisia?
— Eivät ole. Metsä on hyvin suurta.
— Kylläpä olemme silloin nousseet.
— Niin olemme.
Laskeuduin Pentin olkavarassa alas, ja nyt aloimme jälleen tutkia salia sen sisältä. Jo käytävästä ryömiessämme oli huomiomme kiintynyt vastaiseen seinään. Siinä näytti lattian tasalla olevan matala aukko, joten luola luultavasti sieltä jatkui. Menimme lähemmäksi. Samalla Pentti kumartui joutuisasti eteenpäin ja kohottaen vasenta kättään kehoitti hiljaisuuteen. Hän oli lattialta, likeltä aukon suuta, löytänyt pienen männynhaon. Hako oli vielä aivan tuore, joten se oli hiljan katkaistu. Oliko siis joku sittenkin luolassa, mutta hiukan edempänä?
Koetimme varovaisesti silmäillä aukosta sisään. Se oli kapean käytävän suuna, mutta kuinka pitkän, sitä emme saattaneet eroittaa. Mitään epäiltävää emme myös huomanneet. Nelinkontin silloin Pentti katosi aukosta ja minä seurasin perässä.
Käytävä, johon nyt olimme tulleet, tuntui loivasti ylenevän ja oli se äskeistä hiukan kapeampi ja ehkä myös vähäisen matalampi, mutta puolivaloista oli täälläkin, joten hyvin näimme edetä.
Jännityksemme oli vielä entisestään lisääntynyt. Varmaan luulimme pian saavamme luolan salaisuudet selville. Täälläkö Partio-Jaakko oli tehnyt löytönsä? Missä silloin oli luuranko, jonka hän oli nähnyt, missä olivat aarteet? Ehkä emme olleet oikeaan paikkaan osuneet? Tämä mahdollisuus oli lannistaa mieltäni, mutta ajatellessani ulkoaukolla ollutta kiveä ja etäältä kuuluvaa kohinaa, joka askel askeleelta tunkeutui yhä voimakkaampana korviimme, en voinut olla ilosta huudahtamatta.
— Mitä nyt, sanoi Pentti, — olkaa hiljaa.
Olin hetkiseksi unohtanut Kuoleman Koiran. Se oli totta, hänkin oli ehkä luolassa? Kukapa muu olisi tuonut luolaan haon, mutta silloin hän — niinkuin jo kerran aikaisemmin olin peljännyt — kenties myös oli löytänyt kullat ja hopeat, joista Partio-Jaakko oli puhunut. Olkoon niin, ainakin saisimme varmuuden ja vanha tarina selviytyisi. En enää epäillytkään sitä, että olimme tulossa Susiluolassa olevalle virralle. Veden pauhu kuuluikin jo siksi läheltä, ja ilma käytävässä alkoi myös yhä enemmän ja enemmän käydä kosteaksi.