Kuoleman Koira silmäili tutkivasti Penttiä. Tämän katse oli suora ja käytös levollinen. Silloin Kuoleman Koiran otsa vähitellen kirkastui, ja hänen silmänsä saivat lempeämmän loisteen, "hyvä, minä uskon sinua", ja hän astui askeleen eteenpäin ikäänkuin ojentaakseen kätensä Pentille, mutta tämä väistyi.
— Takaisin, sanoi Pentti — nyt on minun vuoroni. Vielä on selvittämättä minne siskosi joutui ja vapaa-ehtoisestikko hän lähti.
— Vapaa-ehtoisesti. Tulin pitkältä, monta viikkoa kestäneeltä metsästysretkeltä, enkä tietänyt liitostanne mitään. Heti saavuttuani siskoni pyysi meidän muuttamaan Kaliforniasta. Syyksi sanoi ikävän syntymäseuduillemme. Minulla ei ollut muuttoa vastaan, ja niin lähdimme Argentiinaan, missä olimme viettäneet lapsuutemme päivät. Matkalla huomasin ihmeekseni, että hän oli menettänyt koko tavallisen iloisuutensa. Milloinkaan hän ei hymyillyt, ja silmät olivat hyvin usein kyyneleiset. Utelin syytä tähän, mutta hän ei vastannut. Eipä edes tulo kotiseudulle saattanut häntä hilpeämmälle mielialalle, ja jo — alkoivat posket kadottaa ruusunsa, ja ennen kirkkaat silmät saivat himmeän loisteen. Hän kärsi, mutta minkä johdosta? Vaadin nyt jyrkästi selitystä, ja tällöin hän vihdoinkin ilmoitti surunsa ja näytti kirjeen, joka hänelle oli lähetetty. Lähdin silloin paikalla takaisin Kaliforniaan, mutta kun sinne tulin, olit jo poistunut sieltä, minne sitä ei kukaan tietänyt.
— Tiedettiinkö sitten sinun matkaasi? Pentti kysyi — lähdit edes minulle, ystävällesi, siitä sanallakaan mainitsematta.
— Aikomukseni, sanoi Kuoleman Koira — oli kyllä tulla luoksesi, mutta laivan äkkinäinen lähtö esti minua siitä, joten päätin kirjoittaa sinulle Argentiinasta.
— Mutta jätit sen tekemättä?
— Ja sitä kummastelet? Kuinka olisin kirjoittanut roistolle, joka niin halpamaisesti oli kohdellut sisartani. Semmoiselle miehelle en enää ollut Harry-ystävä, vaan peljättävä, kostoa janoava Kuoleman Koira. Turhaan kuitenkin etsin sinua.
— Niinkuin minäkin teitä, lausui Pentti. Ensin luulin teidän lähteneen vain jollekin lyhyelle matkalle — olisittehan muuten, niin arvelin, matkastanne jotakin maininneet — mutta kun päivä kului päivän perästä, ettekä saapuneet takaisin, silloin aloin tulla levottomaksi. Noin viikon odotin vielä, mutta kun en edes postitse saanut mitään ilmoitusta olinpaikastanne, päätin lähteä teitä hakemaan. Kiersin tarkkaan kaikki likiseudut, mutta tuloksetta. Otaksuin silloin teidän jo palanneen takaisin, mutta vieläkään en tavannut teitä kotoanne. Sen sijaan oli sinne muuttamassa uusia asukkaita.
— Farmari Harthin perhe?
— Niin.