Ensi alussa hän niin oudostellen katseli minua, mutta pian muisto palasi, silmät loistivat, suu vetäytyi hymyyn. Hän oli tuntenut minut.
Sanomaton oli onnellisuuden tunne, kuvaamaton riemu, jotka heijastuivat hänen silmistänsä.
Surya Me iloitsi minun, pelastajansa pelastumisesta, mutta muutakin kertoi hänen katseensa.
Olin voittanut sydämen, joka minua hellästi rakasti.
Luultu kuolemani oli saattanut Surya Me'en tautivuoteelle ja sairaana pitänyt, mutta nyt — kun hän tiesi minun hengissä olevaksi — toipuisikohan hän? Minä toivoin sitä.
Kerrassaan odottamaton oli minulle tekemäni huomio. Hän lempii minua, ajattelin, ja samalla välähti salamana mielessäni tietoisuus siitä, että minäkin rakastin häntä, tuota tumma-ihoista, mustatukkaista hindulaistyttöä.
Hämmästyttävä oli tämä havainto. Toisin ensi hetkestä, jolloin niin merkillisellä tavalla olin tutustunut Surya Me'ehen, olin mieltynyt koko hänen olemukseensa, kauniiseen ulkomuotoon ja hänen lapsellisen avomieliseen kertomistapaansa, mutta tätä tehdessäni en kuitenkaan tullut edes ajatelleeksi, että tunteitani olisi sen syvemmiksi arvosteltava.
Samoin oli laita ollut myöhemminkin. Toisin olin selittänyt syyn, minkätähden vaaranalaisessa tilassanikin ollen tavan takaa olin muistellut häntä levottomuudella, toisin miksi nyt jo pitkän aikaa olin hänen vuoteensa ääressä valvonut.
Mumin Argad vihasi sammumattomalla raivolla Surya Me'etä ja tämän isää. Menipä hän vihassaan niinkin pitkälle, että se leppymättömän julmana kohdistui minuunkin, ihan ventovieraaseen henkilöön, joka sallimuksen johdatuksesta olin sattumalta tullut hänen hirmutöitänsä estämään. Tästä kaikesta minulla oli selvä, joskin kalliisti ostettu kokemus. Olinhan ollut henkeni menettämäisilläni. Kuinka olisin siis miehenä unohtanut Surya Me'en ja häntä uhkaavan kohtalon? Ei, minun oli riennettävä hänelle avuksi, mutta jos liian myöhään tulisin, jos armoton kuolema jo olisi hänet mukaansa temmannut, silloinkin olisi minulla vielä velvollisuus täytettävänä. Surya Me'en kuolema olisi kostettava, ja murhaaja, Mumin Argad, omasta puolestanikin saatettava lailliseen edesvastuuseen. Näin ajattelin ja ilokseni olinkin ajoissa saapunut perille. Surya Me oli elossa, mutta — sairaana. Olisinko nyt jättänyt hänet? En katsonut olevani siihen oikeutettu. Välillisesti olin minä syypää hänen sairastumiseensa — niin oli kerrottu — joten jo yksistään senkintähden olin mielestäni velvoitettu häntä ainakin toistaiseksi vaalimaan. Sitäpaitsi Mumin Argad oli vielä vapaana, ja tehtäväni siis kesken, mutta mitenkä saada vaarallinen vihollisemme kiinni ja Surya Me'en asema siten turvatuksi? En ehtinyt sitä suunnitella — Surya Me'en sairaus antoi minulle tarpeeksi huolehtimista — mutta jahka hän hiukankin toipuisi, ehkä silloin keksisin jonkun keinon poliiseja avustaakseni.
Nämät olivat ne vaikuttavat syyt, joitten perustuksella olin luulotellut toimivani, mutta — niinkuin nyt huomasin — väärin. Jo ensi näkemästä olin rakastunut Surya Me'ehen tulisesti ja ainoastansa häntä ja hänen onneansa ajatellen olin vielä Kalkutassa. Vaikka vereni viimeisen olisin nyt ollut valmis uhraamaan Surya Me'eni puolesta. Sen sanoi kumoamattoman jyrkästi sydämeni ääni, ja kuitenkin tähän hetkeen saakka tunteitteni oikea laatu oli ollut ikäänkuin käsittämättömän hämärän peitossa. Pettävä pimeys oli poistunut. — Musta silmäpari oli loihtinut esiin hämmästyttävän totuuden.