* * * * *
Oli ilta, ja me olimme palatsissa kokoontuneet isohkoon saliin juodaksemme siellä teetä kattolampun viehkeässä valossa. Surya Me oli emäntänä, ja Harthor kertoi meille ajan kuluksi egyptiläisistä oloista, maansa ihmeellisistä muistomerkeistä, jättisuurista pyramiideista ja kummallisista obeliskeista, kalliohaudoista ja lukemattomista temppeliraunioista.
"Kenties ette tiedä", hän muun muassa lausui, "että nimelläni tavallansa on historiallinen kuuluisuus? Kaukaisessa muinaisuudessa on sitä kantanut jumalatar, joka…"
— Oliko hänkin kauppiaan tytär? kysyin piloillani.
— Eihän toki, Harthor vastasi nauraen — mutta…
Mitä hän aikoi sanoa, jäi salaisuudeksi. Palvelija tuli hengästyneenä saliin ja katkaisi keskustelun. "Ulkona kadulla", hän lausui, "on outo mies, joka väkisten pyrkii sisälle".
— Etkö ole käskenyt hänen poistua? kysyin palvelijalta.
— Olen tehnyt sen, mutta hän palaa aina takaisin. Viime kerralla olin kuulevinani hiljaista vaikeroimista. Kehoitin häntä silloin odottamaan. Ehkä hän on sairas? Sanoo olevan tärkeätä asiaa.
Menin ulos. Siellä näköjään vanha, raihnainen mies nojasi vaivaloisesti hengittäen seinustaa vastaan.
Puhuttelin outoa, mutta äänettömänä — rinta raskaasti koristen — hän vaipui maahan.