Ylläolevassa on esitetty vain muutamia niistä seikoista, joiden takia filosofian akateemisen opetuksen ja opiskelun täytyy muodostua aivan omalaatuiseksi, monipuolisemmaksi kuin ehkä minkään muun aineen. Ne riittänevät osoittamaan, että tällä alalla täytyy vallita suuren vapauden—opiskelijan, jonka pyrkimysten vakavuus on taattu, täytyy saada tilaisuutta laajassa mitassa seurata erikoistaipumuksiaan ja tarpeitaan—opettajalle täytyy myöntää oikeus rajoituksitta nauttia akateemisen elämän kalleinta arvoa: tutkija- ja opettajavapautta.
(Iltalehti 23.5.1921)
* * * * *
FYYSILLISEN MAAILMANKUVAN PSYKOLOGISISTA PERUSTEISTA (1922)
Siitä laajasta problemipiiristä, jonka ylläoleva otsikko käsittää, saattaa tässä vain muutamia erikoiskohtia tulla käsiteltäväksi.
Alan seuraavasta.
Galilei arveli, että jos kaikki subjektiiviset ainekset, joita sisältyy havaintokuvaamme maailmasta, ajatellaan poistetuiksi, jäävät jälellä vain muoto, koko luku, liikunto ja lepo. Tämän kautta oli fyysillisestä maailmankuvasta poistettu se, mitä sittemmin nimitettiin »sekundaariksi kvaliteeteiksi», valot, äänet, hajut y.m. aistikvaliteetit. Jälelle jääneiden »primääristen kvaliteettien» katsottiin konstituoivan objektiivisen fyysillisen maailman.
Puuttumatta tässä siihen kohtaloon, jonka alaiseksi tämä »primääristen» ja »sekundääristen kvaliteettien» vastakkainasetus tietoteoreettisen ajattelun kehittyessä joutui, tahdon nyt ensinnä kiinnittää huomiota eräisiin uudemman psykologisen tutkimuksen tuloksiin, jotka ovat merkitseviä tarkasteltaessa ylläesitettyä Galilein lausumaa ja senkautta annettua määritelmää fysiikan objektista. Nämä tulokset sisältävät lyhyesti, että se mitä sanomme esineiden muodoksi, ko'oksi ja liikunnoksi, tarkoittaa tykkänään eri asioita riippuen siitä, onko mainittuja termejä käytetty fysikaalisessa vai psykologisessa merkityksessä. Havainnossa, erikoisesti optillisessa havainnossa annettujen esineiden, n. s. näköesineiden (Sehdinge) välittömästi tajuttu muoto, koko ja liikunto on yhtä absoluuttista kuin fysikaalisten esineiden mitattu muoto, koko ja liikunto on relatiivista. Mitä ensinnä havaittuun, nähtyyn liikkeeseen tulee, näyttää nyttemmin vallan epäilemättömältä, että tähän ilmiöön sisältyy omituinen irredusibeli kvaliteetti, joka on jotain yhtä absoluuttista, sinänsä yhtä täydellisesti määrättyä kuin esim. punaisen aistimus. Jokainen tietää, mikä ero koetaan, jos esim. tarkastellaan kellotaulun sekunti- ja minuuttiosoittajaa: edellisen nähdään »liikkuvan», »siirtyvän» kohdasta toiseen; jälkimäisen nähdään perättäinseuraavina ajankohtina vain olevan kellotaulun eri kohdissa. Jälkimäisen kokemuksen lisäksi tulee edellisessä tapauksessa spesifinen »ylimenon» elämys.
Tämä spesifinen elämys näyttää voivan myös olla annettuna puhtaana, sellaisenaan, s.o. me näemme puhdasta liikettä, ilman mitään joka liikkuu. Yksinkertaisimmin voidaan tämä ilmiö havaita seuraavan, Piklerin keksimän menettelytavan avulla: Tähystetään jotain pistettä etäisyydessä, jolloin lähellä olevat esineet, esim. silmien välissä pystyssä pidetty kynä, nähdään kaksoiskuvina. Jos vuorotellen suljetaan ja avataan toista silmää, niin tietysti kynän tähän silmään kuuluva puolikuva vuorottelevasti häviää ja syntyy uudelleen. Mutta merkillistä kyllä tämä puolikuva ei näytä hävitessään ja syntyessään pysyvän paikallaan, vaan hävitessään se näyttää syöksähtävän toista puolikuvaa kohti ja hukkuvan siihen, tullakseen silmän avautuessa siitä taas uudelleen esiin; täten puolikuva, silmän jatkuvasti sulkeutuessa ja avautuessa, jatkuvasti paiskautuu edestakaisin. Lähempi tarkastelu osoittaa kuitenkin että tämä kuvaus ei sittenkään eksaktisesti vastaa ilmiön todellista laatua. Sillä itse asiassa kynän kuvaa, s.o. sen toista puolikuvaa, ei nähdä väliasemilla molempien puolikuvien välissä; jos johonkin väliasemaan kohdistetaan huomio ilmiön tapahtuessa, havaitaan vain, että esiintyy selvää liikettä eli »ylimenoa» toisesta puolikuvasta toiseen ja takaisin, mutta mitään näköesinettä, joka liikkuisi, ei nähdä.
Näyttää epäilemättömältä, että aina kun me puhumme todellisesti nähdystä liikkeestä, on kysymyksessä tämä spesifinen optillinen liike-ilmiö, joka on yhtä omalaatuinen, sinänsä täysin määrätty kuin esim. punaisen aistimus.