Toisessa luvussa tulee sitten tärkeällä tavalla syvennettäväksi »mekanistisen prinsiipin» määritelmää. Senkautta, että tämä prinsiippi, loogilliselta kannalta tykkänään epäoikeutetulla tavalla, vielä nykyäänkin enimmäkseen määritellään erään luonnonfilosofisen teorian, nim. »mekaanisen luonnonkäsityksen» kannalta, lankeaa tämän teorian heikkous toisaalta vitalismin hyväksi. Senvuoksi on etsittävä tämän prinsiipin loogillisesti virheetön määritelmä, jolloin samalla saadaan syviä silmäyksiä biologian todelliseen tehtävään ja eräisiin sen peruskäsitteisiin.
Vasta kolmannessa luvussa yritetään »vitalismin psykologista kumoamista».
»Vitalismiksi» (paremmin »neovitalismiksi») olen tässä nimittänyt sitä biologista filosofiaa, jota Wolff ja Driesch edustavat. Näitä kahta kriitillistä ja ansiokasta tutkijaa, joiden oppi perustuu kokeelliseen tieteeseen ja terävään loogilliseen harkintaan—mutta jotka sivumennen sanoen eivät ole läheskään yksimielisiä, vaan varsin tuimasti ovat toisiaan arvostelleet—, mainitsevat kaikki asianymmärtävät biologit erinomaisella kunnioituksella.[18] Mutta tämän kriitillisen vitalismin rinnalla vaikuttaa nykyajan biologiassa toinen, jolta tuo mainesana täytyy kieltää: _Pauly_n, _A. Wagner_in, _Francé_n ym. edustama »psykolamarckismi», joka koettaa selittää tarkoituksenmukaisuusilmiöt _Lamarck_in tapaan, mutta vetoaa puhtaasti psykologisiin selitysperusteihin. Näitä virtauksia ynnä eräitä niiden kriitillisempiä sukulaisia—jotka kaikki kuitenkin tekevät sen virheen, että ne, _Mill_in termejä käyttääkseni, koettavat derivatiivisten eli johdannaisilmiöiden avulla selittää perusilmiöitä, siis saman virheen, minkä ilmatieteilijä tekisi, jos hän meteorologisten ilmiöiden nojalla koettaisi selittää fysiikan perusilmiöitä—näitä virtauksia tuntuu olevan aihetta lopuksi lyhyesti käsitellä.
* * * * *
2. _David Hume_n syvälliset, kirkkaat huomautukset kausaliteetin luonteesta tarjoutuvat itsestään lähtökohdaksi.
»Me kuvittelemme, että jos äkkiä olisimme tulleet maailmaan, olisimme heti voineet päätellä, että biljardipallo, törmätessään toista samanlaista vastaan, saattaa tämän liikkeeseen, ja me uskomme, että meidän ei olisi tarvinnut odottaa tulosta, voidaksemme tämän varmuudella väittää. Niin suuri on tottumuksen mahti.»
Mutta yhtä vähän kuin »monimutkaisemmissa» luonnonilmiöissä havaitaan mitään loogillista perustetta—»kukaan ei väitä että räjähdysaineen tai magneetin voima koskaan olisi voitu keksiä järkipäätelmien kautta»—yhtä vähän tässä yksinkertaisimmassa tapauksessa syyn ja seurauksen välillä ilmenee mitään välttämätöntä sidettä.
»Kun näen esim. biljardipallon suoraa rataa etenevän toista kohti, niin toisen pallon liike tosin esiintyy kosketuksen eli työnnön tuloksena, mutta voinhan yhtä hyvin kuvitella tämän syyn aiheuttavan satoja muunlaisia seurauksia! Eivätkö molemmat pallot voisi tykkänään pysähtyä paikalleen? Eikö ensimäinen pallo voisi lähteä suoraviivaisesti taaksepäin tai kääntyä alkusuunnastaan johonkin muuhun? Kaikkia näitä mahdollisuuksia saattaa ajatella. Miksi siis asettaisimme toisen niistä toisen edelle, joka yhtä hyvin on ajateltavissa? Mikään järkiperuste ei koskaan voi antaa mitään selitystä tähän.»
»Lyhyesti, jokainen vaikutus on syystänsä poikkeava tulos. Senvuoksi sitä ei voida tästä syystä löytää, ja jokaisen yrityksen keksiä se apriorista tietä täytyy jäädä täysin mielivaltaiseksi. Ja senkin jälkeen kuin se on tullut tutuksi, täytyy sen liittymisen juuri tähän syyhyn näyttää yhtä mielivaltaiselta, koska järjen kannalta monien muiden vaikutusten täytyy näyttää vallan yhtä luonnollisilta. Turhaan me siis ilman vaarinoton ja kokemuksen apua kuvittelemme voivamme määrätä tuloksen taikka voivamme päätellä syyn taikka vaikutuksen.»[19]
Yksityiskohtaisesti osoittaa Hume, että me emme missään, ei fyysillisessä eikä psyykillisessä havainnossa, vaarinota sellaista »voimaa taikka energiaa», että »voisimme ilman mitään kokemusta ennakolta nähdä tuloksen ja jo ensi kerralla pelkän ajatus- ja päättelytoiminnan avulla varmuudella ilmaista sen». »Kaikki tapahtumat näyttävät täysin irrallisilta ja erillisiltä»[20]; ne ovat »disjecta membra», kuten Wundt sattuvasti sanoo.[21]