Joka tapauksessa: älyntoiminnat, nämä yleisemmät tai erikoisemmat psyykilliset itseregulatiot, jotka viime kädessä kaikki juontavat juurensa määrätyistä yksityisistä kokemuksista, ovat psykofysiologisina prosesseina kukin sen edelläkäyneen prosessin kausaalinen seuraus. Se että määrätty älyntoiminta viriää juuri määrätyssä tilanteessa saa selityksensä siitä, että se psykofysiologisessa mekanismissa on ketjuuntunut juuri tähän tilanteeseen (tai johonkin sen tajuttuun piirteeseen).

Ilmeistä on samalla, että tämä psykofysiologinen mekanismi osittain toimii tajuttomasti. Tuonnempana tulee aihetta esittää näytteitä tästä tunnetusta seikasta.

* * * * *

Tällainen olisi siis mekanistinen käsitys sielunelämästä. Se on joka kohdassaan analoginen mekanistisen biologian kanssa. Niinpä lieneekin tarkkaava lukija myöskin jo huomannut, minkänäköisen täytyy vitalismin olla psykologian alalla.

»Kykypsykologia» on vitalismi psykologiassa. Ymmärtääksemme mitä se sisältää, tarvitsee meidän vain kehitellä vitalismin psykologisia analogioja.[86]

Samoin kuin biologisen vitalismin mukaan eliöiden itseregulatio on niissä vaikuttavan yhtenäisen tarkoitushakuisuuden ilmaus, samoin psykologinen vitalismi käsittää psyykilliset regulatiot yhtenäisten kykyjen »mielikuvituksen», »älyn» jne. ilmauksiksi. Samoin kuin biologinen vitalismi kieltää, että eliöissä mekanistinen kausaliteetti olisi yksinvaltias, s.o. että niissä esiintyvät aineelliset tapahtumat kokonaan määräisivät kulloinkin seuraavan hetken tapahtumat, samoin psykologinen vitalismi kieltää, että sielunelämässä kukin prosessi olisi yksinomaan seuraus edelläkäyneistä psykofysiologisista prosesseista.

Jo johdannossa osoitettiin, ettei vitalismi suinkaan sodi kausaaliprinsiippiä vastaan—se vaan väittää, että eliöissä vaikuttaa muitakin kuin vain mekanistisia syitä, s.o. sellaisia, jotka poikkeavat epäorgaanisessa luonnossa esiintyvistä, mutta eivät välttämättä myöskään ole psyykillisiä. Vastaavalla tavalla ei myöskään psykologinen vitalismi ole ristiriidassa kausaaliprinsiipin kanssa, kun se kieltäen assosiatio- ja reproduktiomekanismin yksinvaltiuden sielunelämässä arvelee, että sieluntoimintojen ei tarvitse olla pelkästään niiden edellä käyneiden psykofysiologisten prosessien seuraus. Jokainen prosessi on tietenkin määrättyjen syiden seuraus, mutta näiden syiden joukossa voi olla muitakin kuin psyykillisiä ja fysiologisia prosesseja, nim. konstantisti vaikuttavia »kykyjä».

Kun siis aikaisemmin sanottiin: »Jokainen älyntoiminto on psykofysiologinen prosessi, ja sellaisena sen syy on haettava edelläkäyvistä psykofysiologisista prosesseista—sitä näyttää kausaaliprinsiippi vaativan», niin tässä tosiaankin on kysymys pelkästään »näyttämisestä», todellisuudessa ei kausaaliprinsiippi sitä vaadi.

Psykologisen vitalismin täytyy samoinkuin biologisenkin noudattaa eräitä tieteellisen metodiikan vaatimuksia. Ennenkaikkea täytyy sen noudattaa säästäväisyysprinsiippiä olettamuksia tehdessään, s.o. toisaalta tehdä näitä ainoastaan tosiseikkojen vaatimassa määrässä, toisaalta formuloida ne mahdollisimman yksinkertaisesti. Näin menettelee kriitillinen vitalisti, kun hän toisaalta vetoaa vitalistiseen faktoriinsa ainoastaan silloin, kun hänen nähdäkseen mekanistinen kausaliteetti todistettavasti osoittautuu riittämättömäksi (»Entelekhian tiliin viedään vain minimimäärä suorituksia»[87]), toisaalta käsittää tämän faktorin vaikutustavan mahdollisimman yksinkertaiseksi: se on täydellinen ja muuttumaton. S.o. kun mainittu tekijä saa rajoituksitta vaikuttaa, tuottaa se täydellistä tarkoituksenmukaisuutta ja jokaisessa energeettisessä— siis aineellisesti määrätyllä tavalla rajoitetussa—tilanteessa toimii se tavalla, joka eniten lähestyy tätä täydellistä vaikutusmuotoa. Se siis toimii samassa tilanteessa aina samalla tavalla. Tästä seuraa m.m., että kun esim. eläinten toiminta käy vähemmän tarkoituksenmukaiseksi kun niiltä on poistettu korkeimmat aivo-osat, niin ei siihen ole syynä, että alempiin aivo-osiin olisi esim. liittynyt »alempi» vitalistinen faktori, sillä »jossakin yksilössä vaikuttava motorinen entelekhia voi aina olla vain yksi ja sama, ja näin ollen tulee riippumaan ainoastaan organisaation alkeellisesta tilasta, että tämä entelekhia voidaan aloittaa huonommin alemmilla kuin korkeammilla aivojen osilla.»[88] Siis, vitalistinen faktori itse vaikuttaa aina »täydellisesti», ja kun sen ilmaukset ovat puutteellisia, johtuu tämä aineen vastustuksesta. Sen vaikutustavan muuttumattomuudesta taas johtuu, että kun esim. määrätyn eliön havaitaan jossakin tapauksessa vuorotellen käyttävän kolmea eri regulatiotapaa, meidän täytyy olettaa että energeettinen konstellatio ei näissä kolmessa tapauksessa ole vallan samanlainen, s.o. että samat aineelliset edellytykset aina aiheuttavat täsmälleen saman vitalistisen tapahtumisen.[89]

Ainoastaan sellainen psykologinen vitalismi, joka noudattaa näitä samoja tieteellisen metodiikan sääntöjä, ansaitsee tieteellisessä katsannossa jotain huomiota. Sellaisen vitalismin täytyy »kyvyistä» olettaa, että ne toimivat täydellisellä ja muuttumattomalla tavalla, että nämä »kyvyt» itse eivät koskaan ole toisessa yksilössä sen heikompia kuin toisessa, koska aina kun »kyvyissä» esiintyy jotain näennäistä eroa, tämä voidaan lukea asianomaisen aivofysiologisen mekanismin tiliin. Tästä johtuu että myöskin kriitillisen psykologisen vitalismin kannalta sielunilmiöt ovat fysiologisen mekanismin »funktioita»; kun toisessa sielunelämässä ilmenee vähemmän »älyä», »mielikuvitusta» j.n.e. kuin toisessa, on se yksinkertaisimman ja senvuoksi tieteellisesti välttämättömän olettamuksen mukaan seuraus siitä, että toisessa sielunelämässä »kyvyn» itsessään täydellisen vaikuttamisen tiellä on suurempia esteitä kuin toisessa.