Mutta vielä toisessakin merkityksessä täytyy psykologisen vitalismin kannalta psyykillisen, s.o. tajunprosesseissa ilmenevän kausaliteetin olla aivofysiologisen kausaliteetin johdannaisilmiö. Yksinkertaisimman ja senvuoksi taaskin tieteellisesti välttämättömän olettamuksen mukaan se vitalistinen faktori, joka assosiatio- ja reproduktiomekanismin yläpuolella valliten synnyttää sielunelämän tarkoituksenmukaiset ilmiöt, on sama joka kontrolloi ruumiin, eritoten aivojen mekanistista tapahtumista, ohjaten tätä tarkoituksenmukaisella tavalla. Vitalistisen psykologian mukaan siis sielunelämä on aivojen fysiologisen kausaliteetin ilmaus, mutta silloinpa tämä fysiologinen kausaliteetti ei enää olekaan puhtaasti mekanistista, vaan sisältää vitalistisen faktorin.
Jyrkästi täytyy sensijaan asettua sellaista käsitystä vastaan, että meidän psyykemme sanan empiirisessä merkityksessä, s.o. meidän tajunsisältömme, olisi se vitalistinen faktori, joka kontrolloi aivojen mekanistista kausaliteettia. Tällainen käsitys sisältää juuri sen »vuorovaikutusteorian» naivin muodon, jota Lotze aikanaan ivasi. Kuten tulee esitettäväksi, on Driesch siihen taipuvainen, ilman että hän kuitenkaan on tässäkään kohdassa kehitellyt ajatuksensa täyteen selvyyteen.
(Edellä käyttämääni menettelytapaa vastaan huomautetaan kenties, että menettelen väärin, kun jo edeltäpäin mielivaltaisella tavalla mestaroin tosiasiallisesti esiintyneitä vaihtopuolia siinä kiistakysymyksessä, joka tässä on asetettu ratkaistavaksi. Tämä moite olisi oikeutettu, jos tarkoitukseni olisi tämän kautta helpottaa tehtävää. Tarkoitus on kuitenkin aivan päinvastainen. Vitalismi voidaan mielestäni esittää tieteellisessä ja loogillisessa suhteessa hyvin kunnioitusta herättävässä muodossa, ja ennenkaikkea juuri tässä muodossa on sitä tarkoitus seuraavassa arvostella.)
* * * * *
Ne konkreettiset psykologiset tilanteet, joissa sielutieteellinen mekanismi ja vitalismi joutuvat vastakkain, ovat täysin analogisia vastaavien biologisten kanssa.
Niinkuin kemiallinen analyysi osoittaa, ovat eliöt kokoonpannut samoista alkuaineista kuin epäorgaaninen luonto. Täällä tapahtuvat reaktiot ovat täydellisesti indifferentejä sen kokonaisilmiön säilymiseen nähden, josta ne muodostavat osan; höyrykoneessa palava tuli ei millään tavalla ole koneen säilymiseen ja menestymiseen nähden tarkoituksenmukainen; päinvastoin tuli tuhoisi koneen heti, jos se olisi polttoaineesta rakennettu; mutta »meidän kudoksissamme ainaisesti kytevä tuli ei polta niiden rakennetta; senvuoksi on eläin ja kasvi verrattavissa polttoaineesta rakennettuun ja siitä huolimatta pysähtymättä työskentelevään höyrykoneeseen.»[90] Ja tällä tavoin kokonaisilmiön säilymiseen nähden tarkoituksenmukaisia eivät ole vain elämän perustapahtumat, assimilatio, dissimilatio, kasvaminen, lisääntyminen jne., vaan tarkoituksenmukaisuus ulottuu normaalisessa elämäntapahtumisessa mitä vähäpätöisimpiin yksityiskohtiin saakka. Jo itsessään tarkoituksenmukaiset elämän perustoiminnot ovat näet vielä lisäksi mitä moninaisimmalla tavalla reguloidut, niin että ne voivat tarkoituksenmukaisesti sopeutua alati vaihteleviin ulkoisiin olosuhteisiin.
Mitä kertookaan esim. Darwin kasvinjuuren tarkoituksenmukaisista reaktioista:
»Jos juuren kärkeä mitättömästi painetaan, taivutetaan tai leikataan, johtaa se vaikutuksen lähinnä ylempänä olevaan osaan ja aiheuttaa, että tämä taipuu kosketuskohdasta poispäin; ja mikä on vielä hämmästyttävämpää, kärki osaa toisistaan eroittaa mitättömässä määrässä kovemman ja pehmeämmän esineen, jotka sitä samanaikaisesti ja päinvastaisilta tahoilta puristavat… Kun kärki havaitsee, että ilma on toisella puolella kosteampaa kuin toisella, niin se niinikään johtaa vaikutuksen lähinnä ylempään osaan, joka nyt taipuu kosteuslähteeseen päin. Kun juurenkärkeä ärsytetään valolla, niin lähiosa taipuu valosta poispäin; jos painovoima siihen vaikuttaa, niin sama osa kääntyy kohti painovoiman keskipistettä. Melkein joka tapauksessa saatamme havaita eri liikuntojen tarkoituksen taikka niiden tuottaman edun.»[91]
Ja eliöt eivät tarkoituksenmukaisesti reguloi elintoimintojansa ainoastaan niinkauan kuin ulkoisten olosuhteitten vaihtelu tapahtuu määrätyissä normaalisissa rajoissa; vielä näidenkin ulkopuolella, esim. sellaisissa abnormisissa olosuhteissa, joita vain biologisessa laboratoriossa voidaan synnyttää ja jommoisia eliö ei koskaan ole kokenut, eliöiden monasti onnistuu tarkoituksenmukaisten regulatioiden kautta ylläpitää elintoimintansa. Niinpä esim. _Wilhelm Pfeffer_in kasvitieteellisessä laboratoriossa tehdyillä kokeilla on osoitettu, että alhaiset sienet saattavat elää nesteissä, esim. kyllästetyissä suolaliuoksissa, joissa osmoottinen paine on hyvin suuri. Tämä käy mahdolliseksi senkautta että kasvit aktiivisesti tuottavat eräitä aineita, jotka lisäävät niiden omaa vastapainetta.
Lyhyesti, miltei kaikki, mitä elävässä luonnossa tapahtuu, on yksilön tai lajin säilymiseen nähden usein ihmeteltävällä tavalla tarkoituksenmukaista. Tämä luultavasti ei näyttäisi meistä niin arvoitukselliselta, jos maailmassa olisi olemassa vain orgaanista, kuvatulla tavalla tarkoituksenmukaista tapahtumista. Silloin ehkä voisimme tyytyä toteamaan, että tämä tarkoituksenmukaisuus olisi eräänlainen äärimmäinen, »redusoimaton» ja sikäli käsittämätön luonnonlaki. Mutta nytpä on olemassa myöskin epäorgaanista tapahtumista, joka on vallan »tarkoituksetonta». Ja vielä lisäksi: eliöt ovat kokoonpannut epäorgaanisen luonnon alkuaineista. Orgaanisen tapahtumisen pitäisi siis olla vain komplisoidumpaa, mutta ei hituistakaan tarkoituksenmukaisempaa kuin epäorgaaninen on. Tämä on yksinkertaisen todennäköisyysharkinnan tulos.