Ei tosin ole mikään loogillinen mahdottomuus sanoa, että jokin nykyhetkellä esiintyvä ilmiö on riippuvainen jostakin tulevaisuudessa esiintyvästä ilmiöstä. Kuitenkin tällainen käsitys mullistaisi tykkänään kaikki meidän todellisuuskuvamme perustukset. Kun lähemmin ajattelee sellaisen katsomuksen varsinaista sisällystä, että jokin todellinen olisi reaalisessa riippuvaisuussuhteessa jostakin, jota ei ole olemassa, huomaa pian tulevansa sellaisiin mahdottomuuksiin, että melkein mikä muu tie tahansa silloin on parempi. Toiseksi,[145] jos kausaaliprinsiippi todellakin on oleva yleispätevä, silloin tuottaa sama antesedenssi aina saman suksedenssin—ja sarjan kolmas jäsen osoittautuu vallan merkityksettömäksi! Se seikka, että antesedenssit biologiassa usein ovat meille tuntemattomat, ei tietenkään poista tätä välttämättömyyttä.
Ei siis ole mahdollista pysähtyä sellaiselle välityskannalle, että biologisessa tapahtumisessa menneisyyden rinnalla myöskin tulevaisuus vaikuttaa. Kun ihminen tulevaisuutta ajatellen toimii, ei tietenkään tulevaisuus sanan varsinaisessa merkityksessä ole vaikuttamassa, vaan eräs nykyhetken psyykillinen realiteetti, nim. hänen päämääränmielikuvansa. Kun senvuoksi Wolff väittää, että on olemassa tarkoitushakuisia, mutta epäpsyykillisiä voimia, saa hän taistella todellakin vahvaa psykologista pakkoa vastaan: kuinka ihmeessä voidaan ajatella tarkoitushakuisia voimia, s.o. voimia, joiden vaikuttamistavassa tulevaisuus on otettu lukuun, olettamatta, että niihin sisältyy tulevaisuuden antisipatio, s.o. jonkunlainen päämäärän-mielikuva. Wolff kuitenkin pysyy jyrkästi pidättyväisellä kannallaan. Hänen oppinsa kausaalisesti vaikuttavista tarkoitushakuisista voimista on tietenkin filosofisen luonnonselityksen kannalta niin epätyydyttävä kuin saattaa, mutta se on nykyajan vitalistisista opeista paraiten varustettu loogillista kritiikkiä vastaan.
Nykyajan kuuluisimman vitalistin _Hans Driesch_in lähtökohta on eräässä suhteessa samanlainen kuin _Wolff_in: hänkään ei tahdo biologiassa tunnustaa psyykillistä teleologiaa, mutta on mieltäkiinnittävää nähdä, mitenkä hän ei jaksa pidättää itseään askeleesta, jonka Wolff välttää, hän ei malta olla mietiskelemättä tarkoitushakuisten tekijöittensä olemusta—ja katso: niiden psyykillinen luonne on heti ilmeinen.
* * * * *
4. Ryhtyessäni seuraavassa esittämään _Driesch_in biologisen filosofian pääpiirteitä, sellaisina kuin hän on ne lopullisessa muodossaan tulkinnut suurpiirteisessä Gifford-luentosarjassaan,[146] koetan mahdollisimman vähän puuttua tämän tutkimuksen tarkoituksen ja oman pätevyyteni ulkopuolelle lankeaviin erikoiskysymyksiin.
1880-luvun lopulla olivat Weismann ja Roux spekulatioiden ja kokeellisen tutkimuksen kautta tulleet sellaiseen käsitykseen, että munassa piilee monimutkainen struktuuri, joka jakaantumisen kautta määrää sen kehityksen, jotenka jokaisen munanosan tuleva kohtalo on täysin kiinteä. _Driesch_in oli senvuoksi suotu tehdä varsin huomattava kokeellisbiologinen keksintö, kun hänen vastoin odotuksiaan onnistui osoittaa, että merisiilin jakautumassa olevasta munasta voidaan poistaa osia, esim. puolet ja että munasta kuitenkin kehittyy tyypillinen kokonainen yksilö, vaikka pienennetyssä koossa. Vasta senjälkeen kun muna on jakaantunut 16 soluun, ei siitä enää voida poistaa osia epämuodostuksia aiheuttamatta.
Driesch nimittää jonkun ituaineksen todellista kohtaloa sen »prospektiiviseksi merkitykseksi», ja sen mahdollista kohtaloa sen »prospektiiviseksi potenssiksi»—kaksi käsitettä, jotka sittemmin ovat kehitysmekaniikassa tulleet yleiseen käytäntöön. Ja hän toteaa: jokaisen sikiönosan prospektiivinen potenssi sisältää paljon enemmän kuin vain sen prospektiivisen merkityksen. Tämä merkitsee, että jos annetaan jakautumassa olevan munan rauhassa normaalisesti kehittyä, huomataan, että kustakin »blastomeristä»—munan jakautumissolusta— kehittyy vallan määrätyitä elimiä valmiiseen yksilöön. Mutta jos tätä normaalista jakautumista ja kehitystä häiritään saa kukin jälelläolevista blastomereistä, häiriön laadusta riippuen, vallan uudenlaisia tehtäviä, jolloin huomataan, että munan jokainen elementti pystyy suorittamaan jokaisen tehtävän. Jokaisella munan elementillä on siis sama prospektiivinen potenssi, mutta eri tapauksissa erilainen prospektiivinen merkitys, joka on sen »aseman funktio». Tämän oloseikan ilmaisee Driesch sanomalla, että kaikki sikiönosat ovat »ekvipotentiaalisia». Ja koska kokonaisuuden sopusointu määrää, mikä kunkin sikiönosan prospektiivisista potensseista aktualisoituu, nimittää Driesch puheenalaisia orgaanisia kokonaisuuksia »harmoonis-ekvipotentiaalisiksi systemeiksi».
Tällaisia systemejä esiintyy _Driesch_in mukaan luonnossa paljon muitakin kuin vain kehittyvä muna. Erikoisen valaiseva on eräs hydroidipolyyppi Tubularia. Kun siltä leikataan pää pois, kasvattaa se tämän uudelleen sillä tavoin, että kulloinkin jälelle jätetyn vartalontyngän yläosa muodostuu pääksi (ei siis tavallisen regeneration kautta). Koska leikkauskohta on vapaasti valittavissa, on selvää, että kukin vartalontyngän osa pystyy valmistamaan minkä osan päästä tahansa; se tehtävä, jonka se todellisuudessa suorittaa, on riippuvainen sen asemasta kokonaisuudessa, on sen »aseman funktio».
_Driesch_in mukaan »koneella» on ymmärrettävä sellaista fysikaalisten ja kemiallisten tekijäin tyypillistä järjestelyä kolmiulottuvaiseen avaruuteen, jolla on tässä tyypillinen vaikutus. Hän koettaa todistaa, ettei mikään ajateltavissa oleva kone voi selittää »harmonis-ekvipotentiaalisen systemin» ihmettä.
Jos näet otaksutaan, että munan taikka päätään kasvattavan Tubularian kehityksen aiheuttaa sen sisässä piilevä »kone», niin täytyy tämän koneen kokonaisuudessaan sisältyä jokaiseen tilavuusosaan, jonka me kehittyvää oliota mielinmäärin leikkelemällä voimme jättää jälelle, sillä jokaisesta tällaisesta tilavuusosasta kasvaa kokonainen olio (joskin sitä pienemmässä koossa, kuta pienempi tämä osa on). Jos siis puheenalainen kone sisältyy esim. tilavuusosaan V, niin sisältyy se kokonaisuudessaan myös lähinnä pienempiin tilavuusosiin V1 V2 j.n.e. Harmonis-ekvipotentiaalisessa systemissä ei siis kehityksen aiheuttajana voi olla yksi kone, vaan äärettömän monta konetta; jokainen systemin osa sisältää paitsi koneen kokonaisuudessaan erikseen kaikki osat joihin kone voidaan jakaa.