Senvuoksi täytyy _Goltz_in mielestä sanoa, että isoaivottomalla sammakolla vielä on »sielunkykyä» (Seelenvermögen).
Lankeaako Goltz tässä takaisin vitalismin ja kykypsykologian kannalle? Onhan hän juuri itse ennen tarmokkaasti alleviivannut, että sielun olettaminen ei selitä mitään, ellei oleteta vastaavia fysiologisia mekanismeja. Epäilys, että Goltz tässä tosiaankin jossain määrin lankeaa kykypsykologian ansoihin, vahvistuu, kun luemme, että koska sammakko ei puheenalaisessa tapauksessa voi käyttää hyväkseen mitään entistä kokemusta, on se saattanut ratkaista tehtävän vain »oman kykynsä perusteella, s.o. isoaivottomalla sammakolla on vielä sielunkykyä».
Mutta kun Goltz sitten taas ryhtyy lähemmin kehittelemään ajatuksiaan tämän sielunkyvyn olemuksesta, ei hän kuitenkaan voi välttää mekanistista käsitystapaa. Syystä, joka kohta tulee puheeksi, ei isoaivottomalla sammakolla voida myöntää olevan harkitsevaa tajuntaa, vaan sen ihmeellisen mukautumiskyvyn pohjana täytyy ajatella olevan »eine Summe von Selbstregulierungen». Tästä »puhtaasti mekaanisesta käsitystavastaan» huolimatta sanoo Goltz olevansa oikeutettu puhumaan »sielunkyvystä», koska koneeksi ei voida nimittää jotakin, joka itse reguloi itsensä, koska emme voi sellaista konetta kuvitella, saatikka sitten konstruoida.
_Goltz_in käsitys on siis merkillistä horjumista mekanistisen ja vitalistisen psykologian välillä.
Ihmeisiin tottunut nykyajan fysiologia epäilemättä ei pidä _Goltz_in koetta mitenkään erikoisessa määrässä merkillisenä. Koska kerran isoaivoton sammakko »näkee», koska kerran sen verkkokalvonkuva säännöstelee sen liikkeitä, niin se säännöstelee niitä tietenkin myös siinä tapauksessa, että toinen takajalka on käyttökelvoton; joka kerran kun siis sammakko tekee »väärän» liikkeen, virittää verkkokalvon kuva ehkäisymekanismin: tällä tavoin asianomaiset hermokeskukset joutuvat »koettelemaan», kunnes löytyy sellainen innervatiokompleksi, joka vie tulokseen;—kysymyksessä on siis samanlainen tapaus kuin _Pflüger_in, hieman mutkikkaammassa muodossa.
Isoaivoton sammakko käyttäytyy muutamissa suhteissa erinomaisen järkevällä tavalla. Sitä enemmän huomiota herättää sen vuoksi, että tällainen eläin ei pakene hitaasti lähenevää ihmistä, ei tavoittele hyönteisiä, eikä yleensäkään suorita mitään vapaaehtoisia liikkeitä. Ei voida olettaa, että isojen aivojen poistamisen kautta sen »sielunkyvyt» olisivat osittain heikontuneet, sillä muutamissa suhteissa tällainen eläin toimii moitteettoman tarkoituksenmukaisesti, kiertää näkemänsä esteen ympäri, säilyttää vaikeassakin asennossa tasapainonsa j.n.e. Totta kai lähestyvän ihmisen tieltä väistyminen vaatii vähemmän »sielunkykyä» kuin esteen kiertäminen kiinnineulotuin jaloin? Ainoa mahdollinen selitys on, että reaktiot, jotka isoaivottomalta sammakolta ovat jääneet pois, tapahtuvat ainoastaan poistettujen aivonosien välityksellä.
Ja tässä on nyt nähdäkseni sellainen yksinkertainen tapaus, jossa vitalistinen psykologia suoraan voidaan osoittaa vääräksi. Ei edes sellainen—tieteellisesti luvaton—oletus, kuin että alempiin keskuksiin liittyy »alempi» »sielu» eli »psykoidi», voi tässä auttaa, sillä muutamat isoaivottoman sammakon säilyneistä reaktioista epäilemättä ovat »korkeampia» kuin muutamat hävinneet. Senkautta että määrätty toiminta on sidottu määrätyssä keskushermoston kohdassa sijaitsevaan mekanismiin, se tämän mekanismin mukana häviää riippumatta siitä, onko se korkeamman vaiko alemman »kyvyn» ilmaus. Kaikki »energeettiset» edellytykset ovat annetut—isoaivoton sammakko näkee, käyttelee vapaasti raajojansa j.n.e.—, mutta eräs »mekanistinen» edellytys puuttuu—ja vastaava toiminta jää pois.
* * * * *
Kun vertaa toisiinsa _Driesch_in entelekhiaa ja _Pflüger_in selkäydinsielua, pistää niiden kyvyn yhtäläisyys silmään. Kumpikin pystyy riippumatta kokemusvaikutelmista »primäärisen tiedon» taikka riippumattoman harkinnan kautta virittämään uusia tarkoituksenmukaisia reaktioita. Merkitsevällä tavalla tämä nähdäkseni osoittaa, kuinka jokainen vitalismi, joka, niinkuin _Driesch_in, ei pidäty selvittelemästä välttämättömiä edellytyksiään ja tekemästä luonnollisia johtopäätöksiään, samalla heti osoittautuu psykologiseksi vitalismiksi, osoittautuu metafyysilliseksi kykypsykologiaksi.
* * * * *