Voimakas skeptillinen henkäys tuntuu meidän aikamme tieteessä. Yhdeksännentoista vuosisadan maailmankuva, jonka pylväinä olivat toisaalta mekaaninen luonnonkäsitys, toisaalta darwinismi, sortuu päivä päivältä yhä selvemmin. Uusimman fysiikan ihmeteltävät keksinnöt (relativiteettiteoria y.m.) ovat ehkä lopullisesti kumonneet edellisen,[174] perinnöllisyystutkimus jälkimäisen, makrokosmos ja mikrokosmos eivät kenties koskaan ennen ole mykistyneelle ihmisjärjelle paljastaneet salaisuuksiensa kuilua niin huimaavana kuin nyt.
Erikoisessa muodossa ilmenee tämä skeptillinen henki nykyajan nuoremmassa tutkijapolvessa biologian, fysiologian, psykologian alalla. Nämä tutkijat saavat joka päivä omin silmin nähdä, mitenkä murheellisen riittämättömiä monet aikaisemmin omaksutut yksinkertaiset, »mekaaniset» selitystavat elollisen tapahtumisen selvittämättömän sokkeloisuuden rinnalla ovat. Avuttomana haparoi ihmisajatus muutamine pettävine lankoinensa elämänilmiöitten labyrintissä.
Nykyajan edistyneimmän biologian pohjalla on ikäänkuin tunne tällaisten täydellisten yllätysten mahdollisuudesta. Samalla kun se verrattomasti kohottaa tieteellisen työn mielenkiintoisuutta, saattaa se tutkijan jyrkästi vieromaan spekulatiivista ajattelua ja ennenkaikkea perinnäisiä dogmaattisia käsityksiä.
Jos siis tahdomme omaksua nykyajan tieteen skeptillisen hengen—ja siihen on täysi syy!—, olisi heitettävä mereen myöskin se dogmaattinen edellytys, johonka kehittelemämme »darwinistinen prinsiippi» nojaa—elämän synty elottomasta—ja sijalle pantava kysymysmerkki.
Mutta silloin jää tuloksemme, »mekanistisen prinsiipin» määrittely, puhtaasti kielteiseksi.
Riippumatta tästä pysyy tosin voimassa yrityksemme psykologista tietä kumota vitalismi. Huomattava on kuitenkin, että tässäkin tulos jää lopulta pelkästään kielteiseksi. Edellä on koetettu osoittaa, mitenkä psykofysiologinen tapahtuminen kumoaa oletuksen »primäärisen tarkoituksenmukaisuuden» eli »entelekhian» olemassaolosta, joka muuttumattomasti toimii tarkoituksenmukaisella tavalla niinpiankuin tällainen toiminta on energeettisesti mahdollinen. Mutta jos olemme heittäneet mereen »darwinistisen prinsiipin», ei meille enää jää aavistustakaan siitä, millä tavalla sitten elämänilmiöiden näennäinen tarkoitushakuisuus voidaan kausaalisesti käsittää.
Tuloksemme kielteisyys ei kuitenkaan tee sitä arvottomaksi. Vaikka emme voikaan antaa mitään positiivista yleismäärettä sille aineelliselle kausaliteetille, joka ohjaa atomien tanssia taivaankappaleissa ja elävien solujen hiukkasissa, olemme kuitenkin edelläkäyneiden selvittelyjen kautta saaneet syntymään ehjän rintaman kaikkia dogmaattisia virtauksia vastaan. Niinhyvin vitalismi kuin mekanismi ovat historiallisina oppimuodostuksina spekulatiivisen hengen ilmauksia, ja niiden välistä ohjaa skeptillinen tutkimus purtensa empirian vapaalle, rannattomalle ulapalle.
* * * * *
FILOSOFISIA HUOMAUTUKSIA RELATIVITEETTITEORIAAN (1920)
1. Missä tapauksessa on oikeutettua yksityistieteissä vedota filosofisiin aatteisiin ja näkökohtiin?