Et horjununna silloin sä, kun maassa sota soi, kun kylät seisoi kylminä ja hurme huppeloi;
Vaan leivoit leivän pettuisen, kun loppui rukihit, ja koska puuttui aapinen, sen puuhun leikkasit.
Ei kuollut kunto Suomenmaan — se oisko kuollut nyt, kun maa on vauras, valveillaan ja kansa herännyt?
Ei koskaan! Sanat salamoi mökistä mökkihin: Se maa, min meille Herra soi, on meille rakkahin.
Se laki meille laatuisin, jonk' isät rakensi; se kieli meille kallehin, jonk' äiti opetti.
Ja katso, kansa yhtyvi kuin vuori yhtehen: ken tästä päästä tahtovi, hän käyköön läpi sen.
Vain halki meidän rintamme käy tähän maahan tie. O, Herra maata varjele ja Suomen surut vie!
Suomen laululinnut.
Me laulamme laulua vapauden sulon Suomemme taivahalla ja vaikka Suomi on suruinen ja kansa on kaipuun alla, me laulamme vaan, emme muuta me voi, miten raitis on metsän tuuli, miten rakas on taivahan vapaus, oi, ken sen kuiskehet kerran kuuli.
Me olemme lintuja pieniä vaan, mut suustamme Jumala puhuu, Hän käskevi kansansa valvomaan, vaikka turmion huuhkajat huhuu, me lennämme, laulamme ilmoille, missä näämme me petturin, konnan, mut sen maan kuuluks me kiitämme, joka vaarass' on vankkumatonna.