Sydän nukkuu rinnassaan. Nuku sydän, nuku vaan, nuku, nuku, nurmilintu, ellös ulos unelmoi. Elämä on armoton. Unten onni hellä on. Unelmill' on suuret siivet — ei niit' elo käyttää voi.

Mut lapsi se hymyvi kehdossaan; Minä tahdon mieheksi nousta, minä tahdon miekkoja välkyttää ja jännittää sotajousta. Ja kukka se kuiskivi umpustaan: Minä tahdon tuoksulla täyttää maan ja aueta päivähän, aurinkohon, vaikk' kukkani kuihtuva on.

Ja sydän se sykkivi rinnassa: En rauhaani lahjaks tahdo, minä tahdon seisoa tuulessa ja nähdä aaltojen vahdon. Mitä siitä jos toivoni pettää vaan! En murru ma silloin multahan maan, kun murrun ma nuorihin toiveisiin ja uskoni unelmiin.

Rauha taiston seppel on. Voima vaan vie voittohon!

Voima! Sana mahtava, sana suuri ja ankara, sana kauniiden kalpatöiden, sana rietasten rikos-öiden, lippu aatteen ja innostuksen, miekka murhan ja mullistuksen, heikon pelko ja köyhän kauhu, valon soihtu ja sodan sauhu, viljan nousu ja viljan kaato, kulon kulku ja kasken raato, sana sankarin, Jumalan — Voima on valtias maailman.

Lauloi äiti lapselle: Ole nöyrä, nöyrä se Luojalle on otollinen, elontiellä onnellinen. Joka taipuu, taitu ei. Myrsky vuorihongan vei, vuorilla käy suuret tuulet — ellös pyri vuorille!

Tuoksui kukka kuuselle: Ole pieni, pieni se Luojalle on otollinen, elämässä onnellinen. Pieni tyytyy pienehen. Minä ylös koita en. Ylhäällä käy suuret taistot — miksi pyrit ylemmä?

Puhui impi urholle: Ollos hyvä, hyvä se Luojalle on otollinen, elontiellä onnellinen. Lämmin, oi, on kotilies. Miksi ulos pyrkii mies? Ulkona käy suuret surut — ellös pyri ulomma!

Mut lapsi se laulavi äidilleen: Miten voisin nöyrä ma olla, kun sinua heittiöt herjaavat? Ne suistan ma taistelolla! Ja kuusi se kukalle huminoi: En maahan, en maahan ma jäädä voi, minä tahdon taivahan tuulilta sua kukkanen suojella.

Ja sankari sanovi immelleen: Ei, täällä ma voimani tuhlaan, minä tahdon suurihin suruihin tai suurehen riemujuhlaan. Oi, katso, kaunis on Luojan maa, sen tahdon, sen tahdon ma valloittaa, se on valtakuntamme kaunoinen — kas, sulle ma valloitan sen.