—Kenelle? Meille vai itsellesi?
—Pitäisin itseäni kitupiikkinä, joka ei jaa maljastaan janoaville, vaikka miljoonat kädet häntä kohden tuskaisesti kurkottavat.
—Etkö pelkää siten suurta pienentäväsi? Etkö pelkää siten pyhintä alentavasi ja myös samalla ijäistä itseäsi?
—En. Enhän tee muuta kuin mitä ovat tehneet kaikki suuret uskonnonperustajatkin, silloin kun he ovat syvimmät ajatuksensa sanoihin pukeneet.
—Et voi itseäsi verrata heihin. He ovat Jumalan totuutta eivätkä kauneutta julistaneet. Taikka niinkuin se sinun kielelläsi kuuluu: ihmisille tajuttaviin muotoihin pukeneet.
—Jos pidät sen pienempänä syntinä, niin mielellään minun puolestani.
Mutta kuinka luulet muuten totuuden kauneudesta erottavasi?
—Kaikki totinen totuus on aina kaunista.
—Ja kaikki oikea kauneus on aina totta. Mutta työni häiriytyy, en nyt tahdo antautua kanssasi sanasotaan.
—Yhtä vähän kuin minäkään. Mutta salli vielä yksi kysymys!
—Sano se siis!