—Olet oikeassa. En tohdi vielä.
—Mitä pelkäät?
—Pelkään pettyväni. Usko ja epäusko taistelevat sydämessäni. Tee loppu tästä hirvittävästä epävarmuudesta!
—Uskot jo sangen paljon minuun, koska katsot, että se on vallassani.
—Anna merkki minulle! Olkoon se kuinka pieni tahansa, lupaan heti sen saatuani uskoa, että olet elävän Jumalan Poika.
Hänen pitkä ja tutkiva katseensa tunki minun lävitseni. Tunsin, että vaikka tahtoisinkin, minä en kuitenkaan voisi peittää Häneltä mitään, vaan että Hän joka tapauksessa näkisi minut kaikessa kurjuudessani ja alastomuudessani.
Mutta minähän en tahtonutkaan peittää mitään. Olinhan halki elämäni juuri etsinyt ymmärtäjääni.
—Sinulla on siis niin suuri tarve uskoa? hän kysyi lempeästi.
—Kyllä, vastasin minä totuudenmukaisesti. Mutta minä en voi! Ja se juuri on minun syvin onnettomuuteni.
—Uskotko Jumalaan?