—Et voi niitä toisistansa erottaa. Ei ole olemassa mitään »henkeä» taikka »ainetta», on olemassa vain eri puolia samasta asiasta.
—Siis ylempää ja alempaa olevaisuutta?
—Ei ole olemassa mitään »ylempää» ja »alempaa». Ne ovat vain ihmisen luomia käsitteitä, jotka todistavat hänen rajallisuuttaan.
—Mitä on sitten todella olemassa?
—On vain Jumala. Kaikki muu on vain Hänen muuttuvia ja vaihtelevia muotojaan.
Olihan se niin selvää, niin päivänselvää. Minä oikein häpesin entistä tuhmuuttani.
—Myöskin minä? uskalsin vielä kysyä.
—Sinä olet vain hänen biljoonas, triljoonas murto-osansa. Ja sentään on Hän sinussa kokonaan ja kokonaisena aivan kuin Hän on pienimmässä haavanlehdessä.
Joskus muulloin olisi tuo totuus ollut omiaan aivoni hyvinkin mullertamaan. Nyt sensijaan tuntui se mielestäni mitä luonnollisimmalta.
—Onko Hän rakkaus? soinnahti esille uusi kysymys sielustani.