Taantumus lepäsi raskaana ja liikkumattomana ei vain Suomen ja Venäjän, vaan koko maailman yllä. Kapitalistinen yhteiskuntajärjestys näytti lujemmalta kuin milloinkaan ja vallitsevien luokkien "häikäilemätön riistäjävalta" kuin vuosisadoiksi maaperään paalutetulta. Täytyi olla Heikki Takaharjun vuorenvankka usko oikean asian voittoon, jos mieli tällaistenkin tunnustähtien alla säilyttää toivonsa yhteiskunnallisesta vallankumouksesta.
Mutta hän säilytti. Kesti urhoollisesti ajan ahdistukset ja myöskin sen moraalisen kujanjuoksun, minkä hänen asemansa venäläisen sortovallan kätyrinä oli omiaan hänelle toisin-ajattelevien puolelta tuottamaan.
Tuli sitten Japanin sota ja Venäjän vallankumous v. 1905, jota vastasi suurlakko Suomessa ja perinjuurinen hallitussuunnan muutos.
Tuokioksi näki Heikki Takaharjukin silloin pyhimpien toivojensa kipinän tuleen leimahtavan.
Suurlakon aikana hänet nähtiin kaikissa julkisissa kansalaiskokouksissa, mutta vielä enemmän niissä salaisissa, joista hänen toveriensa sosialidemokraattisten puoluepäälliköiden kesken pidettiin.
Hän ajoi luonnollisesti sitä jyrkempää suuntaa, joka tahtoi poliittiseen vallankumoukseen myöskin yhteiskunnallisen yhdistää, miehittää senaatin, takavarikoida pankkien omaisuuden j.n.e. Mutta hän jäi vähemmistöön ja oli pakotettu vain syrjästäkatsojana suurlakon hänen mielestään laihoihin parlamenttaarisiin tuloksiin, yksikamariseen eduskuntaan sekä yleiseen ja yhtäläiseen ääni-oikeuteen tyytymään.
Suomenlinnan kapina seuraavana kesänä sai hänet vielä kerran korviaan höröstämään, joskin hänen käytännöllinen järkensä jo heti alussa sanoi, että se oli tuomittu auttamattomasti epäonnistumaan.
Mutta sitten hän vaipuikin täydelliseen, alakuloiseen apatiaan.
Uusien tuulten puhaltaessa hänen oli ollut pakko luopua virastaan ja yhtyä eräiden samanmielisten laittomien lakimiesten perustamaan asianajoliikkeeseen, jossa hän tuskin ansaitsi, mitä hän kulutti, ja oppi sitäpaitsi ottamaan tuikun murheeseensa. Oltuaan jonkun aikaa kokonaan resuperällä hän jälleen uusien tuulten puhaltaessa kiipesi virkaan, vieläpä niin korkeaan kuin v.t. esittelijäsihteerin, jälleen kiitos olkoon todistetun kielitaitonsa ja yleisen poliittisen kannattomuutensa.
Nyt oli hän siveellisesti kokonaan rappiolla.