Heikin jääkylmä äänilaji teki nähtävästi tärisyttävän vaikutuksen Elinaan, joskin tämä koetti koota itseään eikä enää pitkään aikaan puhunut mitään.
— Heikki, virkahti hän vihdoin puoliääneen. Miksi et sinä ole yksi johtajista?
— Kiitos kunniasta. Jo sellaisenaan se olisi aivan liian korkea virka minulle, saati sitten, kun sitä nykyisissä olosuhteissa näyttää seuraavan vielä aivan ylimääräinen virkaylennys.
— Hirsipuu?
— Niin. Kun sitä ajattelen, olen aivan tyytyväinen vaatimattomaan asemaani miliisipäällikkönä kaupungissa, jossa ei tapahdu mitään ja jossa ei senvuoksi ole myöskään mitään edesvastuuta.
— Ja josta ei joudu hirsipuuhun?
— Tuskin. Mutta miksi sinä minua sinne niin mielelläsi toivottelisit?
— Kuinka niin?
— Koska toivot, että olisin joku vallankumouksen johtajista.
— Tiedätkö, miksi sen teen?