— On, tietoperäisesti. Sosialidemokraattiset aatteet ovat hänellä vieläkin päässä, josta ne eivät ole koskaan sydämeen saakka ehtineetkään. Meillä on paljon sellaisia sosialisteja sivistyneessä köyhälistössämme.
Elina nyykäytti hänelle päätään ja vaikeni hetkiseksi.
— Enköhän minäkin liene yksi niistä? virkahti hän sitten harvakseen. Muistan, että minulle hämäläisen ratsutilallisen tyttärenä oli aluksi hyvin vaikea tottua edes ajatuksissani esim. maanomistuksen lakkauttamiseen. Nyt taas on koko vallankumouksen ajan ollut minulle vaikea tottua tähän köyhälistön diktatuuriin.
— Sehän ei ole mitään sosialidemokratiaa! Sehän on bolshevismia, väitti Heikki.
— Nimitä sitä miten tahdot, vastasi Elina hiljaisesti. Joka tapauksessa on suomalainen sosialidemokratia sen hyväksynyt ja toimiohjeekseen julistanut. Yhtä vähän minä olen voinut tottua näihin murhiin ja väkivallantöihin…
— Myöskin valkoiset murhaavat!
— Sen pahempi, olen kuullut heidänkin surmaavan sotavankejaan. Missään tapauksessa en usko, että uutta Suomea täten rakennetaan.
— En minäkään.
Elina ojensi kiitokseksi kätensä hänelle.
He olivat Heikin hotellihuoneessa, jossa heidän myös oli tapana joskus vaihteen vuoksi illallisen jälkeen tavata toisiaan.