— Mutta jonkunhan on täytynyt antaa määräys, ellette te tahdo väittää, että on huono kuri teidän joukko-osastossanne.
Pällinkorva puhkesi jälleen lyhyeen, sovinnolliseen naurunhekotukseen.
— Hehheh, pojat ovat tainneet olla siellä täällä vähän kovakouraisia, vaikka kyllähän minä varoitin lähtiessä… Mutta kun ne pyysivät niin innokkaasti sieltä apua ja pojat olivat yhtä innokkaita lähtemään…
— Apua? Mikä hätä siellä?
— Sanoivat, ett'eivät maapomot anna elintarpeita ja käyttäytyvät muutenkin julkeasti… Niin että olisi hyvä käydä niitä täältä kaupungista pitäen vähän niinkuin potuuttelemassa…
Heikki tiesi, että Pällinkorva puhui totta.
Noinhan se juuri tapahtui! Missä kylässä tai pitäjässä paikallinen punakaarti itse ei katsonut jostakin syystä voivansa ruveta riehumaan ja hävittämään, sinne lähetettiin apua etempää. Ja nämä, vieraiden paikkakuntien pahin roskaväki, eivät säästäneet ketään eivätkä mitään.
Outoina ja tuntemattomina kauhuntuojina, jotka milloin hyvänsä saattivat joko rintamalle tai toisiin maanääriin livahtaa, he katsoivat olevansa kaiken mahdollisen vastaisenkin rangaistuksen ulkopuolella.
Näin näkyi myöskin tässä tapahtuneen.
Heikki sai raporttinsa.