Häneltä imi torpanpoika — Heikki Takaharju oli hänen nimensä — ensimmäiset käsityksensä yleisestä maailmanmenosta ja siitä yhteiskunnallisesta vallankumouksesta, joka maisterin varman vakaumuksen mukaisesti uhkasi kaikkia maailman valtakuntia.
Nämä ajatukset syventyivät Heikissä yhä enemmän koulunpenkillä.
Ijältään tovereitaan vanhempana, tiedoiltaan, harrastuksiltaan eikä suinkaan vähimmän ruumiinrakenteeltaan heitä paljon vankempana ja kehittyneempänä, hänelle olisi ollut mitä helpoin asia kohota heidän itseoikeutetuksi johtajakseen niin luokalla kuin toverikunnassa että vapaan urheilun tanterilla.
Mutta hän ei viitsinyt. Hänellä ei ollut aikaa. Hänenhän tuli valmistautua tuohon toiseen tärkeämpään johtajatoimeen, joka pian oli vaativa kaikki hänen voimansa ja ajatuksensa: yhteiskunnalliseen vallankumoukseen.
Sen pääjohtaja oli luonnollisesti oleva hänen oppi-isänsä maisteri itse, mutta sen pienessä, uskollisessa esikunnassa oli myöskin hänellä, Heikki Takaharjulla, oleva varmaan oma vaatimaton asemansa.
Siksi hänellä ei ollut aikaa turhuuksiin.
Siksi pysyttelihe hän erillään muista tovereistaan, autellen vain heitä heidän opinnoissaan vähäistä raha- tai ruokapalkkaa vastaan, joka kaikissa tapauksissa oli riittävä tekemään hänet kotipitäjänsä herrasväestä, myöskin rovastista, riippumattomaksi. Ja siksi suoritti hän koko koulukurssin muutamissa vuosissa, lukien aina kesällä seuraavan luokan yli, joten hän myöhäisestä opintojen alkamis-ijästään huolimatta kuitenkin tuli verrattain nuorena ylioppilaaksi.
Mitä hän nyt tekisi?
Nyt oli aika hengähtää ja katsahtaa ympärilleen, missä kulki maa ja yhteiskunta.