Paasi seinässä pakisi, sai sanat kivinen Kiesus: "Äsken oot porossa polvin, kun on vaimos valkeana."
Ylermi ylpeä isäntä murti ruoskan mursunluisen, karahutti kankahalle; näki vaimon valkeana, lausui luota lautsallisen: "Vaimo toinen tuotanehe, vaimo entistä ehompi."
Ylermi ylpeä isäntä ajoi orhin alttarille, herjasi veralta Herran: "Täss' on mies tämän sukuinen, ei murehi mennehiä, riensi myrskynä ratansa."
Paasi seinässä pakisi, kuva haastoi kirjokulta: "Äsken sie sitä murehit, kun on poikas mielipuoli."
Ylermi ylpeä isäntä iski peitsen permantohon, karahutti kankahalle; näki pojan mielipuolen, vyöltä tapparan tapasi, isä poikansa omansa löi tasaksi tanterehen. Huuti suulla huikealla: "Poika toinen tehtänehe poika entistä ehompi."
Ylermi ylpeä isäntä ajoi orhin akkunasta messurahvahan rakohon; tulta tuiski orhin turpa, valoi silmät valkeata, enemmän ylpeän isännän, satulassa seisovaisen.
"Täss' on mies tämän sukuinen, ei anele armahdusta, itse raudalla rakasti."
Ääni pilvistä jyrähti: "Äsken sie sitä anelet, kun sa tullet Tuonen maille."
Ylermi ylpeä isäntä tunsi lattian lahovan, näki lieskan leimahtavan, veti miekkansa verisen, heitti kintahan kivehen käden kanssa poikki lyödyn, virkkoi vielä vierressänsä: "Ennen kirkko kaatunevi kuin kinnas kivestä irki! Ennen muurit murtunevi, kuin sormi seinästä murene! Ennen aika tulkohonkin, aika toinen, ankarampi, joka ei kuololle kumarra, ei matele Manalle mennen."
Kannusti oritta, liekit löi yli kultaisen kypärän.— Vielä on kivessä kinnas.