Kääntyi mies rajassa metsän.— Näki hän kullaisen kotinsa, kuuli hän kesäiset äänet, savun saunasta sinisen, karjankellojen kilinän, kaivonvintin vingahduksen, tuvan uksen aukeavan, emon aittahan menevän.
Sydän kiertyi synkän miehen, elo kaunis kangastihe, askar autuas inehmon maan kovalla kannikalla; seisoi hetken, katsoi kaksi, metsän korpehen katosi.
TYYRIN TYTTI.
Tuo oli tyhjä Tyyrin tytti, vähä paimen pappilassa, meni messuhun kesällä, pisti piiat pilkkojansa: "Tuossa Tyhjätär tulevi vailla kirkkovaattehia."
Tuli itkien kotihin.— Yksin yöhyet kutovi, ometassa ompelevi, joka neulan pistämältä suli pistos sydänalasta; sai hamonen valmihiksi, meni Herran huonehesen.
Kyseli kyläinen kansa: "Kuka Tuhkimo tulevi vailla Herran helmilöitä?"
Tuli itkien kotihin.— Kesän helmiä keräsi karjan kaahlamo-sijoilta, joka helmeltä hyvältä kuivui kyynel poskipäältä; päärlyt rihmahan pujotti, meni Herran huonehesen.
Seisoi sulhot tien ohessa kullakin kädessä kukka, kukin kultansa varalta; minkä otti neiti nuori, se oli kiltti kirkkotielle, mitä katseli kädessä, se oli kaunis karkeloihin, minkä piilotti povelle, se oli kaupattu kananen.
Tuo oli tyhjä Tyyrin tytti kulki Herran huonehesen ilman kukkaa.—
Impi rukka istui itkien aholla.