Jaana salli sen tapahtua, mutta aivan kuin armosta, suu mutrussa ylenkatseellisesti. Miksi hän ei voinut tehdä mieliksi tuolle? Hyvältä pojaltahan tuo tuntui, vaikka kovin arkalan asukkaalta.
Mutta kun poika tahtoi vetää hänet syliinsä, sysäsi Jaana päättävästi pois hänen käsivartensa. Samalla välkähtivät hänen silmänsä niin vihaisesti, että nuorukainen painoi päänsä alas ja meni musertuneena matkoihinsa.
Jaana jäi otsa rypyssä hänen jälkeensä katsomaan. Mutta sitten hän muisti pojan pyytävät silmät ja hän tunsi omituisen ylemmyyden ja säälin sekaisen tunteen heräävän povessaan.
—Hyvä poika se oli, hän ajatteli.
Eikä nuori näyttelijä enää koskaan sen koommin Jaanan sauna-numeroon ilmestynyt.
30.
Kerran tuli Jaanan kylpyhuoneesen myöskin vanha parooni Manfelt.
Jaana tunsi heti hänet. Mutta parooni ei näyttänyt ollenkaan muistavan muinaista suojattiaan.
Jaanan teki mieli kiittää häntä ja kysyä, milloin hän saisi tulla maksamaan lainan, jolla parooni kerran oli hänet niin tukalista olosuhteista pelastanut. Hän olisi nyt jo voinut sen tehdä. Mutta hän ei uskaltanut, sillä parooni näytti hänen mielestään nyt niin vakavalta ja kunnianarvoisalta.
Sitäpaitsi oli parooni silminnähtävästi vanhentunut. Suru oli satanut lumen hänen hapsilleen. Hänen silmäluomensa olivat raskaat, hänen katseensa totinen ja tuijottava.