—Niin onkin, sanoi Signe-neiti.
—Sen katsantokannan oikeampi nimi on anarkismi, lausui maisteri ankarasti. Onneksi on sitä käytännöllisistä syistä kuitenkin mahdoton toteuttaa.
Paroonin kylvettäjänä ja Signe-neidin entisenä oppilaana pyydettiin Jaana usein perheen yhteiseen kahvipöytään. Hänenkin läsnäollessaan keskusteltiin joskus näistä kysymyksistä. Kaikki käyttelivät sanojaan niin taitavasti, ettei Jaana tiennyt oikein, ketä oli uskominen. Parooni oli hänen mielestään oikeassa, maisteri oli oikeassa, mutta enimmän oikeassa oli kuitenkin Signe-neiti, sillä epäilemättä oli kaikki esivalta väärä ja kaikki hallitsevat ansainneet hirsipuun.
Mutta pahaa ei ollut pahalla vastustettava, sanoi Signe-neiti.
Sitä totuutta ei Jaana voinut koskaan omakseen tunnustaa. Se oli hänen mielestään sitä samaa joutavanpäiväistä lörpötystä, jota papit puhuivat ja jolla kaikkea vääryyttä maailmassa peitettiin ja pönkitettiin.
Samaa sanoi suutarikin, joka nykyään oli Jaanan vaikuttavin oppi-isä.
Paha, joka palveli hyvää, oli hyvä. Se oli suutarin yksinkertainen ja keskitetty uskontunnustus.
33.
Kapinan ja uhman henki, joka Jaanan päätä tätä nykyä piti pystyssä, jätti hänet toisinaan. Silloin itki hän illat pitkät kotonaan ja tunsi itsensä huonoimmaksi kaikista ihmisistä.
Hän mietti elämäänsä, sen onnettomia kohtaloita, ensimmäistä tuloaan Helsinkiin ja sitä häväistystä, joka täällä oli kohdannut häntä. Myös kuollutta lastaan hän muisteli joskus. Ja mitä enemmän hän muisteli, sitä vuolaammin virtasivat hänen kyyneleensä.