Jaana kuuli, että poliisi oli pantu viralta. Se oli hänen mielestään aivan luonnollista. Mutta miksi ei heti erotettu kaikkia virkakuntia? Miksi mitään esivaltaa enää?
Hän oli itse mielellään antanut roponsa yhteiseen lakkokassaan. Mutta hän ei vaan voinut ymmärtää, miksi tarvittiin enää mitään yleisiä rahankeräyksiä. Miksi ei pankkeja ryöstetty? Miksi ei heti tehty yleistä tasajakoa?
Kuitenkin hän eli päivänsä riemuitsevassa juhlatunnelmassa.
Hänestä tuntui kuin olisi koko maailma nyt ottanut hänen asiansa ajaakseen, kuin hän itse olisi ollut koko tämän suuren ja valtavan liikkeen keskipiste. Kun hän kuuli, että junat ja laivat olivat köyhälistön käskettävissä, hän iloitsi siitä aivan kuin ne olisivat olleet hänen käsissään. Kun hän sai tietää, että kansa oli miehittänyt poliisikamarin, oli hänestä kuin hän itse olisi istunut sen pöydän takana ja jakanut määräyksiä, joita kadunkulmiin naulattiin. Hän pukeutui punaiseen, röijy hänellä oli itsellään ja hameen hän sai lainaksi eräältä ystävättäreltään. Hän liikkui päivät päästään Rautatien-torilla, kuunteli kiihoittavien kansanpuhujien sanoja ja odotti joka hetki ensimmäistä tuliluikkua tuprahtavaksi.
Eräänä aamuna puhui suutari. Jaana oli tunkeutunut aivan puhujalavan läheisyyteen. Suutari pauhasi sorrosta ja herrojen väkivallasta. Äkkiä katkesi häneltä ajatuksen juoksu ja hän jäi avuttomana eteensä tuijottamaan.
Silloin sattuivat hänen silmänsä Jaanaan.
—Tuossakin seisoo yksi väkivallan uhri, hän huusi.
Hän osoitti Jaanaa sormellaan ja kertoi parilla sanalla hänen onnettomuutensa. Kaikki katsoivat Jaanaan. Tämä oli karahtanut tulipunaiseksi. Häntä hävetti niin, ettei hän tahtonut voida pysyä paikoillaan. Kuinka suutari saattoikaan? Miksi ei häneltä ensin kysytty, tahtoiko hän onnettomuuksineen tulla yleisen huomion esineeksi?
Mutta suutari oli taas päässyt alkuun ja jatkoi kasvavalla intohimolla puhettaan. Hän puhui marttyyreistä. Silloin kohosi Jaanan pää. Epäilemättä oli hänkin marttyyri. Se ei ollut mikään häpeä, jonka tähden tarvitsi punastua. Kunnia se oli, suurin mikä voi ihmisen osaksi tulla. Marttyyrit valmistivat tietä tuhansille.
Hän tunsi, että kivi putosi hänen sydämeltään.