He olivat täysin yksimielisiä siitä menettelytavasta, jota oli seurattava. Täytyi takoa niin kauan kuin rauta oli kuuma. Kerran oli heidänkin vuoronsa tuleva.
Seppä jäi sitten Jaanan luokse asumaan. He elivät niinkuin mies ja vaimo.
Kumpikaan heistä ei mennyt työhön. Mutta Jaanalla oli säästöjä ja he elivät jonkun aikaa molemmat niillä.
Seppä oli juoppo ja seuraa rakastava. Heidän kamarinsa tuli keskukseksi monelle hengenheimoiselle vapaalle kansalaiselle, jotka eivät mitenkään voineet taipua lainalaisen yhteiskunnan orjuuttaviin ja kaikkea pyhää yksilöllisyyden tunnetta polkeviin ikeisiin. Jaana oli heidän kaikkien kuningattarensa.
Täällä ei ollut orja kukaan. Täällä vallitsi vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus. Kaikki oli yhteistä, niin Jaana kuin Jaanan rahat. Elettiin niinkuin viimeisten päivien pyhät ja toivottiin tuhatvuotisen valtakunnan suurta aamu-aurinkoa koittavaksi.
Oikeastaan heillä oli jo tuhatvuotinen valtakunta. Vahinko vaan, että se loppui samalla kuin Jaanan kassa. Heille ei jäänyt silloin elääkseen muuta kuin heidän oma suuri ajatuksensa, joka yhdisti heitä: tavaran tasaaminen.
Silläkin voi elää jonkun aikaa.
Mutta sitten sai järjestysvalta vihiä heistä, teki tutkimuksiaan, tuli eräisiin tuloksiin ja otti kiinni yhdestä apajasta koko kumppaniston.
Jaana pääsi pian takaisin vapaalle jalalle. Häntä vastaan ei mitään erikoisemmin raskauttavaa ilmestynyt. Toiset eivät olleet yhtä onnellisia ja jäivät edelleen niiden lujien lukkojen taakse, jotka poroporvarillinen yhteiskunta on keksinyt kaikkien todella vapaiden yksilöiden kiusaksi ja kauhistukseksi.
Jaana oli siis jälleen puilla paljailla. Hän sai kuitenkin paikan eräässä pienessä saunapahaisessa laitakaupungilla.