37.
Jaana eli nyt täydellistä henkistä kaksoiselämää.
Vankina ollessa olivat syvyyden lähteet läikähtäneet hänen sydämessään ja hän oli jälleen löytänyt lohdutuksen isiensä ja äitiensä uskonnosta. Mutta vankilan ulkopuolella kohtasi taas ajan kapinoitseva henki hänet, tarttui hänen tukkaansa ja pudisti, niin että hänen täytyi mennä myrskyn mukana ja seurata sitä hapset hajallaan.
Toisin päivin hän puki itsensä mustiin, toisin punaiseen.
Kun hänellä oli mustat päivänsä ja yönsä, hän luki raamattua, itki, kävi kirkossa, oli suurimman epätoivon partaalla, kunnes rauhan palmumetsät hiljaa alkoivat humista hänen korvissaan. Silloin hän voi myös joskus illalla ilmestyä vielä entisen opettajattarensa Signe-neidin luo, joka ei enää neiti ollutkaan, vaan maisteri Poutun onnellinen vaimo. Täällä hän tahtoi puhua talon emännän kanssa iankaikkisuuden asioista, istui usein myöhään yöhön ja lähti kyynel silmänurkassa, kiitellen ja kostellen ihmisten laupeutta ynnä sen Isän hyvyyttä, joka asui heidän omissatunnoissaan.
Punaisina päivinään hän näki verta. Silloin hän vietti hurjaa ja epäsiveellistä elämää, seurusteli vain yhteiskunnan pohjakerrosten kanssa ja takoi heidän kanssaan monta rohkeata ja mielenvikaista suunnitelmaa lainalaisen yhteiskuntajärjestyksen hävittämiseksi. Silloin hän uneksi vain vallankumousta, silloin pyörivät vain pääkallot hänen sielunsa silmien edessä, talot olivat hänelle vain sopivia painoja dynamiittipanosten päällä ja lyhtypatsaat hirsipuita. Silloin hän myös joskus ilmestyi tuttavansa suutarin perheeseen ja tahtoi keskustella siitä, mikä hänen mielessään paloi sammumattomana kalkkina.
Suutarista oli tullut tyyni sosialisti, samoin hänen vaimostaan. Joskus he voivat vielä innostua Jaanan kanssa vallankumouksesta, mutta mieluummin he puhuivat jostakin muusta. Vaimo, joka oli Jaanan kasvinkumppali, sai silloin tällöin tietoja kotipuolestaan. Täällä sai Jaana kuulla, että kauppias Luikarinen oli palannut vankeudesta ja että koko Lentuan kylä oli nimellisesti liittynyt sosialidemokraattiseen puoluejärjestöön. Kerrottiinpa vielä, että siellä puuhattiin osuuskauppaakin. Mutta muuten olivat lentualaiset kaikki asestettuja anarkisteja eikä kauppias Luikarinen uskaltanut enää liikkua illoin ulkona, sen jälkeen kuin häntä vastaan eräänä pimeänä syys-yönä oli tehty epäonnistunut murhayritys.
Jaana kuunteli ahnaasti näitä tietoja. Hänellä oli monta tuttavaa Punaisessa kaartissa, vaikka hän itse ei ollut koskaan tullut sen naiskomppaniaan kirjoittautuneeksi.
Muuten hän lähti aina sangen tyytymättömänä suutarin perheen luota. Sen mieto vallankumouksellisuus ei miellyttänyt häntä. Hän olisi tahtonut seurustella jakopiinien ja sansculottien kera, tehdä Marat'n ja Robespierren sankaritöitä. Samoin, vaikka ei yhtä selvästi, hän tunsi myös mustina päivinään kaipaavansa jotakin muuta kuin sitä haaleata uskonnollisuutta ja ihmis-ystävyyttä, jota hänelle maisteri Poutun perheessä tarjottiin. Abrahamin, Iisakin ja Jaakopin jumalaa hän kaipasi, kuluttavaa kuin tuli ja kiivasta kuin jalopeura. Hän halasi rikkoa toden teolla, mutta myöskin tulla toden teolla rangaistuksi.
Häntä ei miellyttänyt tämä penseä kaksinaisuus. Hän olisi tahtonut paljon jyrkempää ja leimuavampaa kaksinaisuutta. Kapinan, uhman ja syyllisyyden veriruskeita ruusuja hän ikävöi, mutta tuta myöskin kaikki katumuksen ja itsekidutuksen skorpionit ihossaan.