Oli jotakin niin peljättävää, jotakin niin alkuaikaista ja metsänpetomaista tässä näyssä, että vanha parooni Manfelt horjahti ja tapasi avuttomana käsillään ilmaa. Hänestä oli kuin olisi hän nähnyt silmiensä edessä ilmi elävänä itse Baabelin porton ja lohikäärmeen, joka karkeloi riemuitsevaa kuolemantanssiaan tomuksi menevän maailman raunioilla.
Mutta tuo pitkä palmikko, joka häilyi ilmassa? Eikö hän ollut nähnyt ennen sitä?
Välkähdys välkähdykseltä muistui hänen mieleensä synkän suvun tarina, sen, jonka kohtalon ikuiset vallat olivat säätäneet käymään vääjäämättömään perikatoon. Eikö hän ollut nähnyt tuota naista kerran ennen eräässä laitakaupungin pahamaineisessa talossa, nuorena, arkana, säikkyvänä kuin hirvi? Eikö se ollut sama palmikko, joka oli laahannut maassa pitkin katua, silloin kun rääkätty nainen oli väkivaltaisesti viety väärän esivallan korjuuseen? Eikö tuo sama nainen ollut sitten pessyt ja hieronut häntä, istunut hänen talossaan, saanut osakseen siellä pelkkää hyvyyttä sekä hänen että hänen tyttärensä puolelta? Hänkö nyt tanssi ruumiiden keskellä, viimeisen päivän vimmassaan, riemuitsevana, voitollisena? Olivatko kaikki taivaan kynttilät sammuneet ja auenneet syvyyden lähteet, purkaen punaisesta kidastaan ennen tuntemattomia hirviöitä ja liskoeläimiä?
Mutta päivä paistoi keskikesän pilvettömältä taivaalta. Luonto ei ollut muuttanut muotoaan.
Siis oli ihminen itse muuttunut? Ja vanha parooni Manfelt kaatui paikalleen.
Hän oli saanut halvauksen, mutta hän eli vielä. Tytär puhkesi epätoivoiseen valitukseen.
—Isä kuolee! hän huusi. Apua! Apua!
Kukaan ei auttanut heitä ympärillä. Syvät rivit seisoivat synkkinä ja äänettöminä. Kuului joukosta vain joku karkea kiroussana.
—Lahtari p——le! lisäsi toinen. Auttakoon itseään!
Parooni Manfelt kuuli, mitä sanottiin. Hän avasi silmänsä ja katsoi suurella, surullisella silmäyksellä tytärtään. Hänestä oli kuin olisi koko tämä kansa ollut tuomittu perikatoon. Eikö se ollut itse heimonhengetär, joka tanssi teolla, raakana, punaisena, riihattomana, iloiten irtipääsystään, polkien kantapäänsä alle kukistuvan kultuuri-yhteiskunnan muodot, tavat ja siveyslait?