Huutaja oli eräs vanha herra, sama, joka Jaanan oli porttolasta pelastanut. Poliisikonstaapeli uhkasi häntä sapelinsa tupella ja kehoitti poistumaan.
—Minä menen silloin kuin minä tahdon, ärjäsi vanha herra.
Konstaapeli veti esille muistokirjansa ja lyijykynänsä.
—Teidän nimenne? kysyi hän.
Vanha herra mietti, sanoisiko.
—Paras, että sanotte, huomautti konstaapeli. Teidän on muuten seurattava minua poliisikamariin.
—Minä tulen.
Hän lähti jo menemään. Konstaapeli tahtoi välttämättä kävellä hänen rinnallaan.
—Pois! ärjäsi vanha herra ikäänkuin olisi vahinkohyönteistä hätistänyt. Minä osaan kyllä tien.
—Se on minun velvollisuuteni.