Että Roope itsemurhastaan huolimatta ja vastoin raamatun nimenomaista määräystä olisi päässyt taivaan valtakuntaan sisälle, näyttää kuitenkin puolueettomasta katsojasta vähemmin uskottavalta. Mutta Leena meni tiettävästi neulansilmän läpi ja tuli autuaaksi.
Jumalan kirous lepäsi raskaana Iikka Rönnyn mökin päällä. Itse hän mietti usein tehdä parannusta eikä enää myöhemmällä ijällä salakapakoinutkaan juuri muille kuin kauppias Luikariselle ja kenties jollekin varakkaammalle matkamiehelle. Rahdinvetäjät, ne vensperit, olivatkin ottaneet tavaksi pitää mukanaan omat nassakkansa. Lopullisesti oli Iikka kuitenkin päättänyt kääntyä vasta kuolinvuoteellaan.
Ainoa, joka ei näyttänyt mitään korkeamman henkisen elämän eikä puhtaamman sydämen merkkejä, oli Reeta, Iikan vihkimätön jalkavaimo. Päinvastoin hän murehti suuresti muiden leväperäistä pensistymistä, sillä mökin varallisuus väheni samassa suhteessa kuin sen asukkaiden mieli muuttui hurskaammaksi ja siveellisemmäksi. Hänen yksinkertainen sosialinen periaatteensa oli, ettei köyhän kannattanut elää rehellisesti. Nähtävästi hän aikoi tulla toimeen maailmanlapsena elämänsä loppuun saakka eikä katua ennen kuin viimeisellä tuomiolla.
Mutta mummo iloitsi. Mitä kovemmin kohtalon vallat murtelivat hänen poikansa perheen jäseniä, sitä voitollisemmin helisi hänen virtensä ja sitä kirkastuneempina tuikkivat hänen pienet tuhkanharmaat silmäteränsä, sillä hän tiesi Herran rankaisevan sitä, jota hän rakasti. Jaanan sydämestä hän oli jo varhain tahtonut kitkeä pois kaikki ne perisynnin ja pahojen aivoitusten ohdakkeet, jotka tämä mahdollisesti oli saanut synnyinlahjana erhettyneiltä esivanhemmiltaan. Samalla hän oli tahtonut kylvää rakkaan poikansatyttären poveen sen sinapin siemenen, joka kerran kasvaisi suureksi puuksi ja jonka oksille kaikki taivaan laulelevat linnut pesänsä tekisivät.
19.
Matkue läheni Lentuan kylää. Metsä loppui ja alkoivat kauppias
Luikarisen tilukset.
Jaana katseli uteliaasti ympärilleen.
Tuossa hän oli istua nukottanut ojanreunalla vahtimassa, etteivät lehmät päässeet kiellettyjä aloja sotkemaan. Se oli ollut hyvin helppoa työtä, kun vaan karttoi itsensä isolta sonnilta eikä päästänyt sitä takaapäin ryntäämään. Silloin se varmaan olisi hänet sarviinsa seivästänyt.
Edestäpäin tarvitsi sille vain näyttää karahkaa. Silloin se räpähytti silmäänsä ja meni möyryten menojaan.
Kauppias Luikarinen ei niitättänyt nurmiaan kahta kertaa. Niin tapahtui, että syksyisin, kun muiden karjat tarpoivat savisia metsäteitä, söivät hänen jalosukuiset lehmänsä maukasta kylvöheinän ävärtä, ja vain silloin tällöin aikansa kuluksi ojentelivat koipiaan kuin kamarin lattialla. Se oli kaikkien mielestä sangen merkillistä eikä ilman ihmettä Jaanastakaan.