—Tepä tuota ette näytä ylpeiltä, sanoi Jaana. Neuvokaa, hyvät ihmiset, mistä minä saisin yösijan. Enhän minä osaa niihin keskievareihin mennä.
—Taidat olla maalta?
—Mistäs minä. Tämän päivää täällä kävellyt olen. Auttakaa nyt ihmistä hädässä, sillä minä jään muuten hangelle. Ja olisi minulla rahaakin sen verran, että voisin yhden yön maksaa.
Miehet katsoivat toisiinsa. Nähtävästi heitä liikutti Jaanan hätä.
—Otatko sinä vai otanko minä? virkkoi toinen heistä.
—Perhe on minullakin, mutta taitaa pienempi olla. Mennään sitten meille, tyttö.
He erosivat. Mies vei hänet kotiinsa, joka oli jossakin hautuumaan puolella. Hänellä oli vaimo ja neljä lasta. Ne asuivat kaikki pienessä, ahtaassa kamarissa pihan perällä.
—Maalta tullut tyttö, joka on yösijan tarpeessa, selitti mies eukolleen. Sanoo maksavansa puolestaan.
Vaimo katsoi epäilevästi Jaanaan, mutta teki hänelle kuitenkin tilan lattialle. Aamulla, kun he heräsivät, otti Jaana rahakukkaron taskustaan ja kysyi, mitä yösija maksoi. Vaimo viivytteli vastaustaan.
—Anna, minkä annat. Tokkopa sinulla lie liikoja rahoja, tyttö rukka.