Lapsi kuoli heti syntymisen jälkeen. Tuskin ehti mummo hänelle hätäkasteen toimittaa.
Asia pidettiin salassa, mikäli mahdollista. Siitä levisi tieto kuitenkin Lentuan kylälle, jossa se ei sen suurempaa huomiota herättänyt. Aviottomat lapset olivat näin maantien varressa tavallisia. Ihmeteltiin vaan, kuka lapsen isä oli. Yleisesti luultiin siksi Heikki Kontiota, jonka kanssa Jaanan muistettiin joskus seuraa pitäneen.
Kotonakaan ei tapausta minään maailmanlopun merkkinä pidetty. Isä oli tosin alussa noitunut vahvasti, sillä hän pelkäsi, että sikiö jäisi hänen elätettäväkseen. Holli-Reeta oli heti ottanut lusikan kauniisen käteensä, mutta päättänyt, ettei sitä ainakaan toista kertaa tulisi hänen kattonsa alla tapahtumaan. Jaanan oli joko etsittävä mies itselleen taikka mentävä samaa tietä kuin oli tullutkin.
Veljillä ei ollut mitään puhumista. He pitivät paljon Jaanasta eivätkä puolestaan tahtoneet lisätä kiveä kuorman päälle. Mummo taas oli jo nähnyt liian paljon maailmaa hämmästyäkseen näin vähästä.
Jaanan juttuja poliiseista ja väkivallanteosta ei uskonut kukaan. Luultiin, että hän puhui päättömiä vain asian todellista laitaa peittääksensä. Kuitenkin katsoi Iikka Rönty velvollisuudekseen kertoa niistä myös kauppias Luikariselle.
Kauppias otti asian vasten luuloa hyvin vakavasti.
—Lähettäkääpäs tyttö minun puheilleni, hän sanoi.
Jaana ei tahtonut suurin surmin mennä. Mutta isä pakotti hänet.
Kauppias käveli kädet housun taskussa kamarinsa lattialla. Jaana seisoi ovensuussa. Kauppias kyseli ja hän vastasi, ujona, arkana ja punastuvana.
Lopuksi ojensi kauppias ystävällisesti kätensä hänelle: